Tultiin Katmandusta bussilla Nepalin toiseksi suurimpaan kaupunkiin Pokharaan. Matkalla käytiin laskemassa pari tuntia koskea kumiveneellä. Tai jokihan se oikeammin oli, mutta aika monta koskentynkää matkalle mahtui. Hauskaa touhua, hiki meinasi välillä tulla, mutta vesi viilensi kuohuissa. Kuviakin otettiin meidän vedenkestävällä filmikameralla, joten ehkä viikon päästä nähdään millaisia tuli.
Koskenlaskun jälkeen hypättiin paikalliseen bussiin. Kuulimme, että vaarallisin asia Nepalissa ei ole vuorikiipeily, vaan paikallisbussilla matkustaminen. Siltä se myös tuntui kapeilla vuoristoteillä. Bussissa soitettiin jälleen paikallista musiikkia niin kovaa kuin kaiuttimilla pystyi, ja lisä-ärsytyksenä bussin töötti oli noin kymmenen sekuntia pitkä sävelmä. Sitä kun painaa 15 sekunnin välein niin johan alkaa bussissa olla tunnelmaa. Matkalla tuli myös parin sentin kokoisia rakeita, mikä ei tehnyt oloa yhtään turvallisemmaksi. Ja tokihan nyt rengaskin puhkesi ennen perille pääsyä.
Seuraavana aamuna lähdettiin jälleen toisella paikallisbussilla parin tunnin eli alle 30 kilometrin päähän Pokharan kaupungista. Sitten jätettiin bussi ja lähdettiin kävelemään kohti vuoria. Retkikuntamme kolmas jäsen oli oppaamme-rinkankantajamme Krishna, joka on käynyt esimerkiksi Mt. Everestin perusleirillä yli 50 kertaa. Ensimmäisenä päivänä kävelimme upeassa laaksossa hieman alle kolme tuntia. Kännyn askelmittari näytti 12 000 askelta ja nousua kertyi 500 metriä. Kilometreistä ei kellään ole vuorilla hajua, kaikki matkat lasketaan tunneissa tai päivissä.Toka päivä trekillä oli raskain. Käveltiin hiukan alle 4,5 tuntia ja lähes koko ajan ylöspäin. Nousua 1400 metriä ja askelia 19 500.
Maisemat muuttuivat hienommiksi koko ajan ylöspäin noustessa, tosin lumihuippuja emme päivän aikana vielä nähneet. Sadekausi on täällä juuri alkamaisillaan, mutta ilmat ovat mitä mainioimmat. Vuorilla oli aamuisin pilvetöntä ja hiljalleen pilvet alkoivat kertyä päivän valjetessa. Iltapäivällä perille päästyämme alkoi satamaan vettä. Raikkaassa ilmassa alkoi myös väsyttämään. Aamuisin herätys oli 6.30. Päikkärit vedettiin joka päivä heti hotelliin päästyämme ja yöunet alkoivat kahdeksan tienoilla.
Kolmantena päivänä herätys oli jo 4.30. Tavoitteena oli 3210 metrin korkeudessa oleva Poon Hill, josta näkyy lähes kaikki Annapurnan alueen vuorenhuiput. Ennen auringonnousua olimme nousseet reilut 300 metriä majapaikastamme, ja maisemat olivat tähänastisen elämän hienoimmat. Kolme yli 8000 metrin huippua ja monta yli 7000 metristä näyttävät livenä aika uskomattomilta, valokuvat eivät oikein pysty kertomaan, millainen maisema on.
Koko aamupäivän vaellusta hallitsi lumiset huiput. Iltapäivällä pääsimme vihdoin kunnon alamäkeen ja päivän aikana laskua tuli lopulta 1400 metriä.
Nousua oli sitä ennen puoli kilometriä. Aikaa tähän kului noin kuusi tuntia ja askelia 15 000. Lonely Planet suositti jakamaan kyseisen matkan kolmeen päivään, joten jalat alkoivat olla perillä aika hellinä.Neljäs ja vika päivä oli reilun neljän tunnin alaspäin kävely tajuttoman suuressa laaksossa. Takana kolme lumihuippua ja laakson pohjalla iso koski.
17 500 askelta ja kilometrin lasku saivat pohkeet ja penikkalihakset melko kipeiksi.Yhteensä trekki oli kännykän mukaan 17,5 tuntia, 64 000 askelta ja 53 kilometriä. Nousua 2400 metriä kartalla, mutta pikkumäet matkalla lisäävät korkeuseroja varmaan puolella. Trekin jälkeen hypättiin jälleen paikallisbussiin, josta oli tällä kertaa takajouset unohtuneet kokonaan. Kahden tunnin matka tuntui enemmän Linnanmäen laitteelta kuin bussimatkalta.
Nepalilaiset mummot ovat melko kovia. Vuoriston jyrkillä teillä kymmenet kasikymppisen näköiset kantoivat metrin kokoisia pinoja polttopuita selässään. Talon rakennuskamat vietiin yleensä aaseilla, mutta jokunen betonisäkki meni myös mummovoimalla vuorille. Kovin teräsmummo oli kiivennyt kymmenen metrin korkeuteen puuhun katkomaan oksia. Siinä sitten suomalaisnaisille haastetta eläkepäiviin.
Tämä päivä lepäiltiin Pokharassa. Eilen illalla kadulla tuli vastaan parinkymmenen metrin välein koululaisia, jotka mainostivat tämäniltaista näytelmäänsä Romeo ja Juliaa. Sannan mukaan lapset olivat niin söpöjä, että käytiin katsomassa näytelmä äsken. Ja näytelmä oli tietysti Sannan mukaan aivan ihana. Nyt voidaan sanoa että ollaan käyty teatterissakin matkan aikana.
Je, huomenna mennään kuumuuteen taas. Toivottavasti nähdään sarvikuonoja.













