keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Ensimmäinen aamu Singaporessa,
18.3.2009 klo 8.38 gmt +8

Hong Kong tuli nähtyä melko hyvin parissa päivässä. Pilvenpiirtäjät ovat ensimmäinen asia mikä kaupungista tulee mieleen, mutta löytyihän kaupungista jo kahdessa päivässä paljon muutakin kuin korkeita taloja ja hienoja valoja.

Tulimme Hong Kongiin launtai-iltana, ja olimme varanneet valmiiksi hotellin nettipalvelu Rates to Go:n kautta (kiitos Sannan kaverin kavereille, jo koti-Suomeen palanneille Merille ja Veepeelle, jotka kehuivat palvelua omassa reissublogissaan http://merijaveepee.vox.com/ ). Palvelusta saa viime hetken hotelliöitä todella halvalla, joten mekin pääsimme kerrankin vähän parempiin asuinpaikkoihin. Ensimmäisen yön olimme hotellissa nimeltä Bridal Tea House, joka oli nimensä mukaisesti tarkoitettu hääpareille. Aamiaisbuffetin hääkoristeiden keskellä tunnelma olikin hieman painostava.

Loput kaksi yötä asuimme aivan keskustassa Ramada-hotellin 25 kerroksessa merinäköalalla. Olemme tottuneet majoituksissamme tasoon ”tuokaa lakanat respaan kun lähdette”. Tämä hotelli taas oli tasoa ”me painamme hissin nappiakin puolestanne”, joten ihan mukavaa vaihteluahan se oli.

Ekana päivänä kiertelimme Hong Kongin saaren puolta, jossa suurin osa korkeimmista rakennuksista sijaitsee. Pilvenpiirtäjiä enemmän kummastelimme tuhansia naisia, jotka istuivat keskustan puistoissa ja alikulkutunneleissa. Naiset pelasivat korttia, tekivät toisilleen jalkahoitoja ja söivät eväitä filteillä betonin päällä. Olo oli kuin kanalassa, järkyttävä kälätys kaikui ympäri kaupunkia. Kysyimme asiasta ja saimme selville, että kyseessä oli paikallisten Filippiiniläisten sunnuntaipäivien perinne. Miehet taisivat olla kotona lasten kanssa. Ehkä sen viikon ainoan vapaapäivän noinkin voi viettää..

Illaksi suuntasimme 550 metriä korkealle Peak-kukkulalle, josta tarjoutuu kaupungin parhaat näköalat. Vaikka olimme kuulleet ja nähneet kuvia näköalasta, olivat ne silti sykähdyttävät omin silmin. Pakkokäynti jos matkustaa Hong Kongiin!

Toisena aamuna lähdimme tunnin lauttamatkan päässä sijaitsevaan Aasian Las Vegasiin eli Macauun. Portugalilaisten hallussa vuoteen 1999 asti ollut pieni alue oli hieno sekoitus väliamerikkalaista ja aasialaista kulttuuria. Kaupungin historiallisessa keskustassa oli hienoja kolonialistisia rakennuksia. Keskustan vierestä alkoi kasinoiden meri, ja uusia nousi jatkuvasti. Mekin kävimme koittamassa matkakassan lisäämistä, mutta lopputuloksena menetimme kaikki kaksi euroa, jotka koneeseen sijoitimme. Vaikka pilvenpiirtäjiä ja muita outoja rakennuksia onkin reissulla tullut vastaan, Aasian kuuluisin kasino Grand Lisboa oli silti jotain täysin ennennäkemätöntä, niin massiivinen kompleksi se oli.

Iltapäivällä palasimme Hong Kongiin ja lähdimme tutkimaan kaupungin mantereen puoleista aluetta Kowloonia. Väentiheys on paikassa reilu 43 000 per neliökilometri, minkä myös huomasi kaduilla ihmisiä väistellessä. Sadat valomainokset, ostoskeskukset, ravintolat ja hotellit olivat toistensa vieressä, sivulla ja päällä ja tunnelma oli paljon ihmisläheisempi ja aidompi kuin saaren puolen bisnesalueella.

Illalla kävimme katsomassa myös paljon puhutun pilvenpiirtäjien jokailtaisen valoshown, joka lasereineen ja muine valoineen kuulostaa hienommalta kuin näyttää. Mutta olivathan näkymät silti aivan mahtavat. Valoshowsta lähdimme vielä kiertämään iltamarkkinoita, joista sai mitä tahansa piraattikamaa. Itselleni löysin lähes aidon Dieselin vyön, joka meinasi jäädä ostamatta, sillä emme tahtoneet päästä sopimukseen hinnasta. Myyjä ei halunnut pudottaa hintaa alle 2,3 euroon, minä tarjosin 1,5€. Neuvottelujen jälkeen hinnaksi tuli tasan kaksi euroa.

Nyt katselemaan seuraavan suurkaupungin meininkiä.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Cathay Pacificin koneessa matkalla Hong Kongiin,
14.3.2009 klo 16.54 gmt +10

Eteläinen pallonpuolisko alkaa olla nähty. Kulunut viikko oli jälleen melko tapahtumarikas. Koska sain juuri luettua Jarkko Sipilän kirjan ”Kylmä jälki”, jossa tapahtumat eroteltiin kellonajalla, tehdään blogissakin niin.

Sunnuntai 8.3.

12.10 Saavumme Cairnsin trooppiseen ilmastoon. Lämpöä 32 astetta ja kosteusprosentti 80 paikkeilla.
17.29 Uimaan meren rannalla sijaitsevaan altaaseen. Mereen ei pääse koska se on täynnä meduusoja.

Maanantai 9.3.

8.00 Sukelluskaupassa pitää täyttää taas kymmenen paperia reissua varten. Noin sadas kerta tämän reissun aikana, kun joudumme pistämään nimmarin paperiin jossa lupaamme tehdä kaiken omalla vastuulla.
10.22 Saavumme veneellä Suurelle Valliriutalle Kangaroo Explorer -laivalle. Laiva tulee olemaan meidän ja 40 muun ihmisen koti seuraavan kolmen päivän ajan.
13.04 Ensimmäinen sukellus. Viime sukelluksesta on aikaa noin kaksi kuukautta, joten emme muista mistään mitään. Veden lämpötila vaivaiset 29 astetta.
16.08 Toinen sukellus uudessa kohteessa. Näkyvyys on huomattavasti parempi ja muutenkin homma sujuu jo paremmin.
19.16 Ensimmäinen yösukellus. Taskulamppu käteen ja hyppy sysimustaan mereen. Alkuun tuntuu hiukan oudolta, mutta nopeasti pimeydestä alkaa nauttia.
19.40 Ensimmäistä kertaa veden alla hai tulee vastaan. Se on vain reilun metrin mittainen, joten ei edes näyttänyt pelottavalta.

Tiistai 10.3.

6.12 Aamun eka sukellus.
8.06 Aamun toka sukellus.
11.24 Välillä snorklaamaan.
16.00 Ja taas sukeltamaan. Ensimmäistä kertaa Sannan kanssa kahdestaan ja ensimmäistä kertaa kameran kanssa. Ostettiin Uudesta-Seelannista 20 euron filmikamera jonka voi viedä 30 metrin syvyyteen. Otetaan kuvia ja yritetään epätoivoisesti navigoida. Lopputuloksena eksyminen parin sadan metrin päähän laivasta.
19.40 Odotellaan yösukellukselle pääsyä. Reilu parimetrinen valkohai tulee pyörimään laivan viereen. Paniikinomaisia huutoja kuuluu kannelta: ”Hai! Äkkiä veteen!” Alan hiljalleen uskomaan, etteivät hait ole vaarallisia.
19.52 Vihdoin päästään veteen Sannan ja yhtä kokeneen brittisukeltajan kanssa. Heti alusta lähtien mikään ei toimi niin kuin pitäisi: Sannan taskulamppu ei toimi, mukaan tullut laivan kokki pudottaa painonsa meren pohjaan ja korallia ei tahdo tulla mistään suunnasta vastaan. Lopputuloksena eksymme pariin otteeseen ja olemme lähes koko sukelluksen ajan keskellä mustaa merta näkemättä mitään.

Keskiviikko 11.3.

6.16 Aamun eka sukellus, kahdestaan Sannan kanssa. Ei eksytä kertaakaan ja nähdään varmaan miljoona kalaa.
8.03 Toka sukellus, tällä kertaa taas kamera mukana. Nähdään ehkä vielä enemmän kaloja eikä taaskaan eksytä, joten voimme todeta olevamme lähes ammattilaisia.
11.13 Päivän kolmas sukellus, retken kymmenes ja viimeisin, pisin ja paras. Aivan loistava näkyvyys, paikka täynnä erilaisia kanjoneita ja luolia sekä mereneläviä. Nähdään myös tämän retken ensimmäinen kilpikonna. Tähän on hyvä taas lopettaa sukellukset hetkeksi.
17.19 Takaisin maissa hakemassa Advanced Open Water -sukelluskorttia. Tästä lähtien olemme siis kehittyneitä sukeltajia. Sukelluksia on takana 16 joten ehkä vielä jotain kehitettävääkin löytyy.

Torstai 12.3.

7.29 Lähdemme kymmenen muun turistin kanssa kohti Daintreen sademetsää.
9.11 Pysähdymme matkalla uimaan sademetsän ympäröimään kuohuvaan jokeen. 18-asteinen vesi tuntuu melko viileältä kolmen 29-asteisessa meressä vietetyn päivän jälkeen.
9.30 Vaihdettuani vaatteet ajattelen oikaista autolle metsän läpi. Näen puolen metrin päässä naamastani kymmensenttisen hämähäkin verkollaan. Taidankin mennä tietä pitkin.
10.17 Pysähdytään eläintarhaan. Paikallinen strutsin näköinen lintu nielee kokonaisia tomaatteja kuskimme kädestä.
10.24 Syön vihreän muurahaisen. Se maistuu limeltä.
10.32 Hengaillaan kengurujen ja wallabien kanssa.
10.45 Noin neljämetriset krokotiilit yrittävät syödä kuskimme lippalakkia. Ne ovat ehkä pelottavimpia kavereita mitä olen koskaan nähnyt.
­­­11.40 Saavutaan Daintree-joen lossille. Lossin vieressä on jokilaiva, jonka omistajan alle viisivuotiaan pojan krokotiilit söivät kolme viikkoa sitten.
12.02 Käydään maailman vanhimmassa sademetsässä katselemassa outoja kasveja. Jotkut niistä ovat kehittyneet ajalla, jolloin planeetalla ei ollut eläimiä.
13.15 Tulemme hotellille, jonne jäämme yöksi. Alkaa sataa kaatamalla.
13.20 Sade loppuu, aurinko paistaa.
13.46 Sataa kaatamalla.
13.54 Aurinko paistaa. Samalla tavalla jatkuu koko päivän. Täällä sataa kuusi metriä vuodessa. Esimerkiksi Lontoossa sataa 0,6 metriä.
15.01 Uimme hotellin altaalla ja viereen tulee reilun metrin pituinen vihreä käärme. Onneksi se ei hyppää altaaseen.
19.49 Lähdetään Sannan kanssa kahdestaan sademetsään yökävelylle, koska järjestetty kierros maksoi liikaa.
20.03 Pilkkopimeän sademetsän kymmenet erilaiset äänet ovat todella pelottavia.
20.14 Naamaan tulee koko ajan hämähäkinseittiä, ja löydämmekin päämme päältä yhden lähes viisitoistasenttisen hämähäkin. Niihin alkaa olla jo tottunut, sillä hotellin piha on täynnä niitä.

Perjantai 13.3.

11.33 Kävelemme rannalle katselemaan maisemia. Alkaa sataa ehkä kovemmin kuin koskaan Suomessa.
13.20 Otetaan kuvia hämähäkistä hotellin pihalla. Kuulemme, että kyseinen otus pystyy räkäisemään polttavaa ainetta parin metrin päähän. Emme mene enää ihan lähelle.
13.41 Bussi tulee hakemaan meidät.
15.08 Olemme Daintree-joella risteilyllä. Tähän aikaan vuodesta krokoja ei pitäisi olla näkyvillä mutta näemme silti kolme pientä krokotiilia, jotka relaavat rannalla, yksi korkealla puun oksalla.
18.42 Takaisin Cairnsissa. Viimeinen ilta kengurujen maassa, mitä pitäisi tehdä?
19.49 Syön kengurun. Tai no ei ihan koko eläintä, mutta ravintola-annoksen. Se on todella hyvää, suosittelen!

Lauantai 14.3.

13.13 Saavutaan aivan liian aikaisin lentokentälle.
13.20 Lippujemme kanssa on pieniä ongelmia.
13.41 Lippujemme kanssa on suuria ongelmia. Joku Qantasilla on kämmännyt ja poistanut kaikki jäljellä olevat lentomme. Cathay Pacific ei pysty tekemään asialle mitään, joten näyttää siltä, että jäämme vielä syömään kenguruja.
14.01 Soitan Qantasille.
14.16 Qantasilta vastataan vartin jonotuksen jälkeen.
14.45 Koneen lähtöön on 50 minuuttia, ja kaksi lentoyhtiötä yrittää saada meitä koneeseen.
14.55 Vaivaisen 54 minuutin puhelun jälkeen kuulemme, että yhtiöt ovat saaneet järjestelmät toimimaan ja pääsemme koneeseen. Onneksi tulimme liian aikaisin kentälle.
15.50 Seitsemän tuntia aikaa nauttia ilmaisista alkoholiannoksista.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Brisbanen lentokenttä, Australia,
8.3.2009 klo 9.15 gmt +10

Nyt on aika hyvästellä kiva Brisbane ja suunnata Cairnsiin sukeltamaan. Neljä päivää Brisbanessa sujui hauskasti ystäviemme Viivin ja Laaman kanssa. Tapasimme kaikki neljä opiskelijavaihdossa Irlannissa syksyllä 2006. Heistä tuli pari ja meistä myös.

Viivi ja Laama lomailevat Australiassa kolme viikkoa, ja sattuivat sattumalta samaan aikaan kanssamme Brisbaneen. Tuntui aivan siltä, kuin perhe olisi ollut taas koossa! Tutustuimme kaupungin yöelämään, söimme hyvin ja kiertelimme kaupunkia. Melko valkoisen kaksikon vierellä myös huomasimme, että on tässä taidettu hieman ruskettuakin. Suomen talvessa sitä ollaan aika värittömiä.

Reissua on nyt takana puolet eli kolme kuukautta. Tuntuu aivan siltä, kuin olisimme olleet matkalla jo ikuisuuden. Ja samanlainen ikuisuus on vielä edessä. Reissu on sujunut tähän saakka hienosti. Top vitoseni on tässä:

1. Sukelluskurssi Hondurasissa Roatánin saarella
2. Viikko surffikaupunki Puerto Escondidossa Meksikossa
3. Päivävaellus Franz Josefin jäätiköllä Uudessa-Seelannissa
4. Laskuvarjohyppy Uuden-Seelannin korkeimpien vuorien lähettyvillä
5. Joulu Atitlan-järvellä Guatemalassa

Tähän asti kuumottavin kokemus oli sekasortoiseen risteykseen joutuminen Guatemalassa jouluaatonaattona. Olimme matkalla Puerto Escondidosta Meksikosta Atitlan-järvelle Guatemalaan, kun pitkänmatkan bussi jätti meidät risteykseen, josta meidän tuli selvitä omin avuin Atitlan-järvelle San Pedron kylään noin 40 kilometrin päähän. Risteys oli täynnä autoja ja ihmisiä, eikä kukaan ei puhunut englantia. Minibussien kuskit yrittivät huijata meitä maksamaan kymmenkertaista maksua kyydistä Atitlan-järvelle. Hiki virtasi, rinkat painoivat ja ihmiset tuijottivat kantamuksiamme kiilto silmissä. Alle tunnin bussilta bussille juoksun jälkeen saimme apua ystävälliseltä hondurasilaisnaiselta, joka oli myös matkalla Atitlan-järvelle. Saa nähdä millaisia Aasiassa tulee vastaan.

Cairnsiin saavumme siis tänään puolen päivän maissa, etsimme majapaikan yhdeksi yöksi ja lähdemme maanantaiaamuna kolmeksi päiväksi sukeltamaan. Tarkoituksenamme on suorittaa Padi-jatkokurssi. Kolmen päivän risteilyn aikana hyppäämme veden syvyyksiin yhteensä kymmenen kertaa, kahdesti yöllä. Olen aivan innoissani, onhan viimeisestä sukelluksesta jo aikaa.

Ensi kerralla tunnelmia siis sukellusreissulta! Tsemppiä Suomen kevääseen!

torstai 5. maaliskuuta 2009

Chill Backpackers, Brisbane, Australia,
4.3.2009 klo 21.45 gmt +10

Huh, mikä helle! Täällä sitä hikoillaan Brisbanessa kolmenkymmenen asteen kuumuudessa. Alkushokki oli melkoinen, kun pari päivää sitten astuttiin lentokentän terminaalista ulos. Onneksi autohallissa odotti vuokra-auto (Toyota Corolla), jonka avulla selvisimme kahdesta ensimmäisestä päivästä paahteessa.

Viimeiset päivät Uudessa-Seelannissa sujuivat nopeasti. Olimme yhden yön Rotoruassa, jossa ihmettelimme vulkaanisen maaperän aiheuttamaa kiehuvaa mutaa ja höyryäviä lammikoita. Nähtävyyksille on perustettu puisto, joka sijaitsee aivan kaupungin keskustan tuntumassa. Rikin lemu oli kaupungissa melkoinen – sitä ei päässyt pakoon edes hostellihuoneessa!

Rotoruasta jatkoimme maan suurimpaan kaupunkiin Aucklandiin, jota ehdimme ihastella neljän tunnin ajan ennen nukkumaanmenoa. Ei kaupungissa juuri enempää aikaa olisi tarvinnutkaan. Seuraavana päivänä saavuimme kolmen Uudessa-Seelannissa vietetyn viikon jälkeen Australian itärannikolle.

Brisbanesta ajoimme hippi/surffikaupunki Byron Bayhin, jota moni tällä reissulla vastaan tullut reppureissaaja on kehunut. Saavuimme kaupunkiin pimeällä, ja iloksemme meitä tervehti komea majakan valo, joka kajasti viidenkymmenen kilometrin päähän. Kello oli jo paljon, joten etsimme vain motellin ja painelimme nukkumaan. Seuraavana päivänä tutustuimme nättiin Byron Bayhin ja harmittelimme kovasti, ettei meillä ollut aikaa jäädä kaupunkiin toiseksi yöksi.

Byron Baysta jatkoimme Gold Coastille. Matkalla poikkesimme Lonely Planetin suosittelemaan nähtävyyteen, Nimbiniin. Pienen hippikylän 351 asukasta eivät olleet ihan skarpeimmillaan, pääkadun varrella nuokkui toinen toistaan väsyneemmän näköistä tallaajaa sätkä huulessa. Kylässä oli myös kannabiksen laillistamisen puolesta puhuva museo. Puolen tunnin stopin jälkeen olimme valmiita jatkamaan matkaa.

Seuraavan yön vietimme Tweed Headsissa Gold Coastin eteläpäässä. Illalla kävimme katsomassa kahdeksan Oscaria voittaneen Slumdog Millionairen, joka oli aivan loistava leffa ja ehdottomasti Oscarien arvoinen! Elokuvan musiikit olivat erityisen vaikuttavat.

Tänään ajelimme Gold Coastin läpi ja pysähdyimme lounaalle turistirysä Surfers Paradiseen. Saavuimme Brisbaneen päivän paahtavimpana hetkenä, etsimme hostellin, pudotimme kamat ja lähdimme etsimään autonpalautuspaikkaa. Jätettyämme jäähyväiset ihanan ilmastoidulle menopelillemme, ei meidän auttanut muu kuin suunnata suoraan huurteisille irkkupubiin. Ei tätä kuumuutta olisi muuten kestänyt!

Alkuillasta tapasimme Tuomaksen vanhan työkaverin Janikan, jolta saimme hyviä vinkkejä pariksi päiväksi Brisbaneen. Janika opiskelee Sydneyssä, mutta suorittaa parhaillaan työharjoittelua Brisbanessa.

Mutta nyt on aika käydä nukkumaan ja kerätä voimia huomista päivää varten. Huomenna Brisbanen kuumuudesta pääsevät nauttimaan myös Viivi ja Laama, rakkaat ystävämme Irlannin ajoilta, jotka poikkeavat kaupunkiin kolmen viikon reissullaan. Kaksikko lentää tänne Hong Kongista, mikä tarkoittaa meille hyviä vinkkejä, sillä lennämme kaupunkiin parin viikon päästä.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Kiwi Experiencen bussissa matkalla Rotoruaan, Uusi-Seelanti, 28.2.2009 klo 9.45 gmt+12

Päivät Uudessa-Seelannissa alkavat käydä vähiin. Jäljellä on yksi yö Rotoruassa ja yksi Aucklandissa, sitten lennämme takaisin Ausseihin. Uusi-Seelanti on sairaan hieno maa, ja kolme viikkoa menivät tosi nopeasti. Tämä viikko oli onneksi vähän rauhallisempi kuin edellinen.

Sunnuntaina tehtiin päiväretki Milford Soundiin eli maan kauneimmaksi paikaksi kutsuttuun vuonoon. Lähes kaksi kilometriä korkeat vuoret nousevat lähes suoraan vedestä. Laivat niiden rinnalla näyttivät pieniltä leikkiveneiltä. Lähes koko päivän satoi vettä, joten näkyvyys ei ollut täydellinen. Hyvä puoli vesisateessa sen sijaan olivat sadat ellei tuhannet vesiputoukset, jotka laskivat vuorilta. Putouksista 90% on poissa jo kaksi tuntia sateen jälkeen ja pysyviä putouksia on vain kaksi.

Maanantaina palasimme Christchurchiin, josta nousimme bussin kyytiin noin puolitoista viikkoa aikaisemmin. Ensimmäistä kertaa Kiwi Experiencellä matkustaessa saimme naiskuskin bussiimme, ja eihän siitä taas mitään tullut. Muutaman tunnin ajon jälkeen bussi meni rikki, ja jouduimme odottamaan korjausta pari tuntia. Kun lopulta pääsimme liikkeelle, tuli kolmen vartin päässä vastaan tietyö. Paikassa piti ajaa oikeaa kaistaa, mutta kuskihan valitsi vasemman. Jäimme jumiin pehmeään hiekkaan keskelle tietä. Ei muuta kuin kaikki ulos ottamaan kuvia. Lopulta alle 500 kilometrin bussimatka kesti 11 tuntia.

Christchurchissa menimme yöksi jälleen Sannan tädin tuttujen Suen ja Kenin farmille. Seuraavana aamuna jatkoimme Kaikouran kaupunkiin, jossa kävimme jo pari viikkoa aiemmin. Sieltä lähdimme seuraavana aamuna pohjoissaaren lautalle, jolla saavuimme pääkaupunki Wellingtoniin. Mukava kaupunki, hyvää intialaista ruokaa ja kiva kaapelivaunu, jolla pääsimme kaupungin korkeimmalle kohdalle ihailemaan maisemia. Seuraavana aamuna olimme jälleen valmiit jatkamaan matkaa.

Seuraava stoppi oli Taupon kaupunki pohjoissaaren keskellä maan suurimman järven rannalla. Järvi on noin 25 000 vuotta sitten purkautuneen tulivuoren 660 neliökilometriä suuri kraatteri. Tulivuori on toiseksi suurin neljästä supertulivuoresta ympäri maailmaa. Suurin löytyy Indonesiasta, muita en muista sillä kuskimmekaan ei muistanut.

Pohjoissaaren keskiosa on edelleen melko aktiivista vulkaanista aluetta. Taupon vieressä on kuumia lähteitä, jotka laskevat paikalliseen jokeen. 20 asteinen jokivesi sekoittuu reilu 40 asteiseen puroveteen, joten paikkaan on muodostunut luonnonmukainen pikku kylpylä, jossa mekin kävimme köllöttelemässä. Kymmenen kertaa hienompaa kuin Nokian Edenissä. Ja ainakin viisi kertaa hienompaa kuin Serenassa.

Eilen lähdimme kello 5.40 kohti Tongariron kansallispuistoa. Taru Sormusten Herrasta leffojen Mordorin läpi kulkevaa kävelyreittiä pidetään ainakin jonkin mittapuun mukaan yhtenä maailman kauneimmista päivävaelluksista. Vaikka odotukset olivatkin tuollaisten kehujen jälkeen melko korkealla, tulivat maisemat silti yllätyksenä. Jälleen kerran olo oli kuin toisella planeetalla tulivuorten eriväristen kraatterien keskellä. Nousua kertyi kuuden tunnin matkan aikana yhteensä yli kilometrin verran, minkä huomaa kropassa edelleen.


Ja loppuun vielä eilisillan keskustelu Taupon pubista:

Baarimikko: Mistä olet kotoisin?
Minä: Suomesta
Baarimikko: Kuinka kauan olet täällä?
Minä: Kolme viikkoa, mutta enää pari päivää jäljellä. Lähdetään muutaman päivän päästä Australiaan, mutta pidän Uudesta-Seelannista kyllä paljon enemmän!
Baarimikko: Olen australialainen.

Rotorua lähenee. Nyt sataa vettä, toivottavasti hiljenee että päästään katsomaan kiehuvaa mutaa ja muita kaupungin hienouksia.

lauantai 21. helmikuuta 2009

YHA Central Hostel, Queenstown, Uusi-Seelanti,
21.2.2009 klo 9.15 gmt+12

Blaah. Ensimmäistä kertaa reissulla matkustaminen alkaa kyllästyttää. 78 päivää reissussa ja kaikki ovat olleet lähes samanlaisia. Mitä tälläkin viikolla muka tapahtui?

Maanantai, 73. reissupäivä.

Lähdimme aamulla Westportista Kiwi Experiencen bussilla. Pysähdyimme ensin merenrannalle, jossa kävelimme Irlantia muistuttavissa maisemissa ja katselimme rannalla loikoilevia hylkeitä. Sieltä jatkettiin eteenpäin aivan upeaa merenrantatietä pitkin ja seuraava stoppi oli Punakaikin pannukakkukivimuodostelmat. Oudot liuskakivet olivat kerääntyneet päällekkäin kymmenien metrien korkeudelle merenrannalla. Kuka sellaista haluaisi nähdä?

Illalla pysähdyttiin pieneen hotelliin keskelle ei mitään Lake Mahinapuan viereen. Ensin uimaan järveen, jonka takana siinsivät valtavat vuoret, sitten isolle hiekkarannalle meren puolelle. Tylsää. Illalla grillausta ja rantabileet hotellin pubissa, jossa mukana myös lähes sata kanssamatkustajaa.

Tiistai, 74. reissupäivä.

Jälleen aamulla bussiin ja ajelemaan länsirannikon upeiden maisemien halki. Stoppi Bushman’s Centressä, jossa kerrottiin länsirannikon historiasta ja metsästyksestä. Katsottiin myös video ”Kun bambi oli terroristi”, jossa näytettiin kuinka 70-luvulla kauriita otettiin kiinni hyppäämällä helikopterista niiden selkään. Peruskauraa. Iltapäivällä Franz Josefin kylään ja hotellin kuumaan altaaseen, sen jälkeen saunaan. Mitäs hienoa siinä on, että pääsee saunomaan kahden kuukauden tauon jälkeen??

Keskiviikko, 75. reissupäivä.

Varmasti tylsin päivä tähänastisella reissulla. Herätys 5.15 ja pikkubussin kyydissä pienelle lentokentälle. Pienen Cessnan kanssa neljän kilometrin korkeuteen maan kahden korkeimman vuoren, Mount Tasmanin ja Mount Cookin viereen. Lähes pilvetön taivas, aurinko nousee vuorten takaa. Hyppy lentokoneesta, Sanna ensin, minä perässä. Noin 45 sekunnin pudotus reilut 50 metriä sekunnissa, ja muutama minuutti leijailua laskuvarjon kanssa. Paikka äänestettiin maailman toiseksi kauneimmaksi laskuvarjohyppypaikaksi. Äänestyksen voittanut paikka on Mount Everestin päällä, jossa hypyn hinta 35 000 jenkkidollaria.

Kello 9.15 takaisin Franz Josefin kylässä. Mitäänsanomaton aamu jatkuu. Haetaan varusteet ja lähdetään päivävaellukselle Franz Josefin jäätikölle. Reilu viisi kilometriä pitkä, muutama sata metriä leveä, ja parhaimmillaan yli 150 metriä paksu jäätynyt joki laskee vuorilta alas laaksoon, joka on täynnä sademetsää. Näyttää vielä oudommalta kuin kuulostaa. Jatkuvasti muuttuva jäätikkö on täynnä erilaisia railoja, puroja, mäkiä ja luolia, olo on kuin toisella planeetalla. Uskomaton kokemus kaiken kaikkiaan, ja mahdotonta selittää edes valokuvien kanssa.

Kello 19.00 takaisin hotellilla ja hollantilaisen Pieterin kanssa saunaan. Mies repesi nauruun kun sanoin, että juodaan parit saunakaljat. Ei ollut kuulemma koskaan kuullut moisesta oudosta yhdistelmästä. Saunan jälkeen mies myös näytti siltä, ettei ollut ennen saunonut suomalaisen kanssa.

Torstai, 76. reissupäivä.

Bussilla kohti Wanakan kaupunkia luultavasti Uuden-Seelannin hienoimpien maisemien halki. Aamulla poikkesimme pienelle järvelle, josta oli täydelliset näkymät jo laskuvarjohypyssä nähdyille lumihuippuisille vuorille. Seuraavaksi viimeinen pätkä länsirannikolla, joka näytti aivan Havaijin rannikolta.

Sitten ylittämään paikallista vuoristoa eli Eteläisiä Alppeja kymmenien vesiputousten, jokien ja vuorenrinteiden vieritse. Vuoriston yli päästyämme näkyviin tulivat suuret järvet, joihin verrattuna Saimaassa on yhtä paljon katseltavaa kuin kylpyammeessa. Illalla hostellissa jälleen grillibileet, hinta 2,5€. Söin hieman alle kolme lautasellista, joten hinta tuli varmasti katettua.

Perjantai, 77. reissupäivä.

Taas aamulla bussiin, satoi vettä. Meillä on ollut koko ajan huonoa tuuria ilmojen kannalta (länsirannikolla sataa yli 200 päivää vuodessa, meillä paistoi aurinko viisi päivää putkeen). Aamun eka stoppi oli Puzzling World, joka on täynnä hologrammeja, palapelejä ja outoja huoneita. Yksi huone esimerkiksi toimii tekniikalla jota käytettiin Taru Sormusten Herrasta -leffoissa. Seuraavaksi ajoimme Queenstowniin katsomaan, missä benjihyppy on syntynyt. Sen jälkeen lähdimme koittamaan hieman erilaista urheilulajia.

Koska teimme benjihypyt jo vuosi sitten Dubaissa, piti keksiä jotakin erilaista. Bussikuski kehui Canyon Swingiä pahimmaksi kokemakseen huvitukseksi, joten minäkin päätin koittaa. Sanna sanoi benjihypyn olevan edelleen muistoissa, joten hän tyytyi vain katselemaan. Lava oli 109 metrin korkeudessa kanjonin päällä. Hyppy alkoi 60 metrin vapaalla pudotuksella, jonka jälkeen oli vuorossa 200 metrin keinuminen joen päällä. Kuulostaa hauskalta. Parasta oli, että hypyn voi tehdä monin eri tavoin, ja että toinen hyppy on todella halpa. Minä koitin yhdistelmää ”takaperin kaatuen” ja ”pää alaspäin roikkuen”, jota työntekijät sanoivat parhaaksi. Siltä se myös tuntui.

Lauantai, 78. reissupäivä.

Jälleen yksi reissuviikko takana. Taaskaan ei tapahtunut mitään erikoista. Jostain syystä kuitenkin tuntuu siltä, että tänään voisi levätä.