Johan’s Resort, Air Batang, Pulau Tioman, Malesia, 24.3.2009 klo 20.24 gmt +8

Huh, vihdoin se löytyi. Paratiisi siis.

Karibianmeren Roatánin saaren jälkeen emme ole oikeaa paratiisisaarta löytäneet. Singaporesta olimme menossa suoraan Kuala Lumpuriin, mutta kaupungissa asuvan ex-työkaverini Elinan vinkistä pistäydyimmekin Tiomanin saarelle Malesian itärannikolle.

Saari valittiin Time-lehdessä 70-luvulla maailman kymmenen kauneimman joukkoon. Se on helppo uskoa, kun katselee saaren kymmeniä hiekkarantoja ja niiden takaa vuorille nousevaa viidakkoa. Kun maisemiin lisää aivan upean vedenalaisen maailman ja saaren hintatason (eurolla saa ison aterian ravintolasta), on vaikeaa väittää ettei ole paratiisissa.

Majoituimme Air Batangiin, joka on noin kilometrin pituinen rannan vieressä sijaitseva pikkukylä. Reilu metrin levyinen betonikäytävä on kylän ainoa tie, ja kaikki talot sijaitsevat sen reunalla. Paikalliset liikkuvat yleensä vanhoilla sivuvaunullisilla pappatuntureilla, joihin on tungettu koko perhe pääluvusta riippumatta. Usein myös lapset ajelevat mopoilla, parhaimmillaan noin 13-vuotias kuskasi neljää pienempää sisartaan ilman sivuvaunua. Kypäriähän täällä ei tunneta, joten suomalaiset vanhemmat eivät ehkä tätä sallisi.

Jo ensimmäisenä iltana saimme luonnon järjestämän ilotulitulituksen. Jossain kaukaisuudessa oli myrsky, ja salamat valaisivat koko taivaan tasaisin väliajoin. Sama on toistunut lähes joka ilta, ja muutaman kerran myrsky on löytänyt myös tämän saaren. Trooppinen sade on hieman kovempi kuin suomalainen syyssade, joten olemme iloisina katselleet vedentuloa katon alta. Mielestäni myös Suomen sateet voitaisiin hoitaa paikalliseen tapaan, koko päivä aurinkoa, sitten vartissa vedet alas, jonka jälkeen hyvä sää jatkuu.

Toisena päivänä kävimme snorklaamassa rannan edustalla hienon korallin joukossa. Noin kymmenen minuutin jälkeen vastaan tuli lähes metrin pituinen kilpikonna, josta kuvia myöhemmin kun saamme hienon vedenalaisen kameramme kuvat kehitettyä. Uinnin jälkeen vuokrasimme polkupyörät ja poljimme saaren pääkaupunki Tekekiin. Kaupungiksi sitäkään ei juuri voi kutsua, pikkukylä olisi parempi nimitys. Matkalla lähes kaikki paikalliset lapset huutelivat ”hello” ja hymyilivät iloisina leikkiensä keskellä. Vastaan tulivat myös jo Singaporessa tutuksi tulleet apinat, jotka edelleen hämmensivät ihmismäisellä käytöksellään.

Seuraavana aamuna huomasimme, että joka paratiisissa on myös käärmeitä. Tämän paratiisin käärme oli hämähäkki, jonka Sanna löysi huoneemme lattialta. Valitettavasti emme saaneet viisisenttisestä hirviöstä kuvia, sillä tajusimme että joko se kuolee tai me kuolemme seuraavan minuutin aikana. Onneksi tällä kertaa oli sen vuoro.

Päivällä hyppäsimme veneeseen ja lähdimme ulapalle sukeltamaan. Alle vartin jälkeen veneen moottori hajosi, ja kilpailevan firman vene haki meidät takaisin maihin. Iltapäivällä pääsimme koittamaan uudestaan, ja tällä kertaa pienemmän veneen moottori kesti perille asti. Jo ensimmäinen sukellus oli aivan mahtava ja näimme paljon, mutta toinen veteen meno oli meille uusi kokemus. Alussa vastaan tulleet kilpikonnat unohtuivat, kun loppusukelluksella parimetriset hait tulivat näkyviin. Itse näin kyseisiä otuksia kuusi kertaa, en tiedä kuinka monta niitä yhteensä oli. Parhaimmillaan pääsin alle kymmenen metrin päähän ja sain otettua pari kuvaakin, toivottavasti onnistuivat..

Eilen lähdimme taas aamulla sukeltamaan ja jouduimme ensimmäistä kertaa veden alla hyökkäyksen kohteeksi. Noin puolimetriä pitkät vihreänliilat trigger fishit, joita olemme nähneet monilla sukelluksillamme, ovat näemmä aloittaneet pesimisen. Aiemmin liipasinkalat ovat olleet hyvinkin rauhallisia, mutta nyt ne hyökkäilivät lähes kaikkia sukeltajia kohti. Haita en pelännyt lainkaan, mutta nämä kaverit olivat oikeasti pelottavia. Maissa olisin varmasti voittanut otuksen tappelussa, mutta veden alla se liikkui hieman sulavammin kuin minä.

Sukelluksen jälkeen lähdimme kohti toista sukelluspaikkaa, ja kappas, kone meni rikki. Vartin savuamisen jälkeen moottori saatiin kuitenkin korjattua ja pääsimme tekemään kahdennenkymmenennen sukelluksemme. Kotimatkankin ajan moottori toimi loistavasti, joten emme joutuneet merihätään useampaan kertaan. Illalla menimme sukelluskouluttajien kanssa mojitoille rantabaariin. Drinkkiin tulee täällä kevyet kymmenen senttiä alkoholia ja hintaa reilu pari euroa, joten hirmu kalliiksi paikalliset kännitkään eivät tule.

Tänään kävimme biitsillä parantelemassa liian monen mojiton aiheuttamaa pahaa oloa. Matkalla näimme noin kymmenen apinaa mitkä tonkivat roskia, kaksi pythonia loikoilemassa puussa ja varmasti yli satakiloisen parimetriä pitkän liskon. Peruskävelylenkki.

Huomenna jätämme paratiisin ja lähdemme kohti Kuala Lumpuria.

Sukelluskuvia tulee hetken päästä kun saadaan filmi kehitettyä!

Johan’s Resort, Air Batang, Pulau Tioman, Malesia, 21.3.2009 klo 23.29 gmt +8

Pari päivää Singaporessa vierähti kivasti. Majoittauduttiin Tuomaksen kaverin Pekan (http://mandelardo.wordpress.com/ ) luo, joka työskentelee Suomen Singaporen suurlähetystössä. Pekan asunnossa oli ruhtinaallisesti tilaa matkalaisille, ja pihalla saattoi pulahtaa uima-altaaseen pesemään noin kolmenkymmenen asteen kuumuuden aiheuttamat hiet iholta. Luksusta!

Heti ensimmäisenä iltana kävimme ihastelemassa Singaporen suuruutta Swissotelin 71. kerroksesta. Oli komeaa! Seuraavana päivänä kiertelimme Little Indiassa sekä Chinatownissa. Pikku-Intia oli hyvää esimakua tulevaan Intian kuukauteemme. Ollaan kuulu lähes kaikilta vastaan tulleilta reissaajilta, että Intiaa joko vihaa tai rakastaa. Se on kuulemma maa, jota ei voi unohtaa. Varmasti sopiva maa juuri ennen kotiinpaluuta.

Auringon laskeuduttua suuntasimme Singaporen eläintarhan Night Safariin. Ensin oli vuorossa show, jossa susi ulvoi, näädät lajittelivat roskia ja boakäärme löytyi yleisön jalkojen alta. Shown jälkeen lähdimme illan pimeydessä kiertoajelulle ihailemaan flamingoja, virtahepoja, leijonia, tiikereitä ja sarvikuonoja. Vau!

Seuraavana päivänä singaporeilu jatkui eläimellisissä merkeissä. Pyykinpesun jälkeen suuntasimme MacRitchie Reservoirin kansallispuiston sademetsään kävelylle apinat mielessä. Pekka oli käynyt ihailemassa apinoita jo aikaisemmin ja menettänyt aurinkorasvansa eläimille. Odotimme innolla serkkujen kohtaamista, mutta parin kilometrin kävelyn jälkeen saldona ei ollut kuin pari oravaa ja kaksi kilpikonnaa.

Yhtäkkiä kuulin korkeuksista rätinää ja kappas: puussa oli apina! Hetken meitä tuijotettuaan se lähti kuitenkin pakoon. Reilun kilometrin jälkeen metsäpolku päättyi ja oli aika valita toinen suunta. Emme suunnanneet kuitenkaan minnekään, sillä lähipuissa parin metrin päässä oli noin viisi apinaa. Mitä tarkemmin katselimme, sitä enemmän apinoita näkyi. Aurinkolasit oli piilotettu kassiin, mutta vesipullosta olisimme mielellämme luopuneet, jos vain joku elukoista olisi sen halunnut viedä. Se ei kuitenkaan kelvannut.

Apinat tulivat ihmettelemään meitä parhaimmillaan metrin päähän. Puolen tunnin maassa istuskelun jälkeen noin viidenkymmenen apinan lauma jatkoi matkaa syvemmälle viidakkoon, joten oli aika sanoa heipat. Pari kilometriä käveltyämme törmäsimme kuitenkin uuteen apinalaumaan, johon kuului noin kolmekymmentä pitkähäntäistä.

Kotimatkalla taksikuski tiedusteli heti tiukasti, ettemme kai vain syöttäneet apinoita. Eläinten syöttämisestä olisi varmasti saanut kunnon sakot, kuten niin monesta muustakin asiasta Singaporessa. Ei siis syljeskelty, ei roskattu eikä jauhettu purkkaa. Illalla kävimme syömässä sekä Pekan ja kavereiden joka torstaisissa illanistujaisissa. Singapore Sling oli hyvää!

Perjantaiaamuna lähdimme bussiasemalle tarkoituksenamme hypätä Malesian Mersingiin suuntaavaan bussiin. Mersingistä kulkee lautta Tiomanin saarelle, jonne toivoimme pääsevämme iltaan mennessä. Lippuluukulla nainen sanoi että koko päivän liput on loppuunmyyty, mutta kuski voisi ehkä auttaa. Kysyimme kuskilta, ja pääsimme kyytiin. Rahat taisivat mennä suoraan kuskin taskuun.

Malesian rajan ylitys sujui nopsasti, ja noin viiden tunnin matkustamisen jälkeen olimme vihdoin Mersingissä. Hypättyämme bussista ulos, oli meitä heti repimässä hihasta matkatoimiston nainen. Jos takana olisi ollut vaikkapa neljä viikkoa reissaamista Väli-Amerikassa, olisimme todellakin ohittaneet naisen reippaasti ja suunnanneet omia teitä kohti satamaa. Parin kuukauden länsimaissa suhaamisen jälkeen tuntui kuitenkin helpoimmalta lähteä naisen mukaan. Ostimme matkatoimistosta lauttaliput ja majoituksen kolmeksi yöksi Tiomanin saarelta. Eikä hinnat edes tuntuneet kusetukselta, ihme kyllä.

Meille jäi aikaa lautan lähtöön, joten kävimme Mersingissä syömässä ja kiertelemässä. Paikalliset saivat meistä suurta huvia: varsinkin nuoret osoittelivat ja nauroivat meille joka kadunpätkällä. Outoa?

Vehreälle Tiomanin saarelle saavuimme perjantai-iltana auringon jo laskettua. Laiva jätti meidät pienelle laiturille, josta kävelimme parinsadan metrin matkan kapeaa tietä majapaikallemme. Illalla kävimme ainoastaan tsekkaamassa kylän sukellusmestojen paikat ja syömässä, sitten tulikin jo uni gekkojen ääntelyn keskellä.

Suuret kiitokset Pekalle majoituksesta ja Singaporen esittelystä! Lisää Tiomanista myöhemmin.

Ensimmäinen aamu Singaporessa, 18.3.2009 klo 8.38 gmt +8

Hong Kong tuli nähtyä melko hyvin parissa päivässä. Pilvenpiirtäjät ovat ensimmäinen asia mikä kaupungista tulee mieleen, mutta löytyihän kaupungista jo kahdessa päivässä paljon muutakin kuin korkeita taloja ja hienoja valoja.

Tulimme Hong Kongiin launtai-iltana, ja olimme varanneet valmiiksi hotellin nettipalvelu Rates to Go:n kautta (kiitos Sannan kaverin kavereille, jo koti-Suomeen palanneille Merille ja Veepeelle, jotka kehuivat palvelua omassa reissublogissaan http://merijaveepee.vox.com/ ). Palvelusta saa viime hetken hotelliöitä todella halvalla, joten mekin pääsimme kerrankin vähän parempiin asuinpaikkoihin. Ensimmäisen yön olimme hotellissa nimeltä Bridal Tea House, joka oli nimensä mukaisesti tarkoitettu hääpareille. Aamiaisbuffetin hääkoristeiden keskellä tunnelma olikin hieman painostava.

Loput kaksi yötä asuimme aivan keskustassa Ramada-hotellin 25 kerroksessa merinäköalalla. Olemme tottuneet majoituksissamme tasoon ”tuokaa lakanat respaan kun lähdette”. Tämä hotelli taas oli tasoa ”me painamme hissin nappiakin puolestanne”, joten ihan mukavaa vaihteluahan se oli.

Ekana päivänä kiertelimme Hong Kongin saaren puolta, jossa suurin osa korkeimmista rakennuksista sijaitsee. Pilvenpiirtäjiä enemmän kummastelimme tuhansia naisia, jotka istuivat keskustan puistoissa ja alikulkutunneleissa. Naiset pelasivat korttia, tekivät toisilleen jalkahoitoja ja söivät eväitä filteillä betonin päällä. Olo oli kuin kanalassa, järkyttävä kälätys kaikui ympäri kaupunkia. Kysyimme asiasta ja saimme selville, että kyseessä oli paikallisten Filippiiniläisten sunnuntaipäivien perinne. Miehet taisivat olla kotona lasten kanssa. Ehkä sen viikon ainoan vapaapäivän noinkin voi viettää..

Illaksi suuntasimme 550 metriä korkealle Peak-kukkulalle, josta tarjoutuu kaupungin parhaat näköalat. Vaikka olimme kuulleet ja nähneet kuvia näköalasta, olivat ne silti sykähdyttävät omin silmin. Pakkokäynti jos matkustaa Hong Kongiin!

Toisena aamuna lähdimme tunnin lauttamatkan päässä sijaitsevaan Aasian Las Vegasiin eli Macauun. Portugalilaisten hallussa vuoteen 1999 asti ollut pieni alue oli hieno sekoitus väliamerikkalaista ja aasialaista kulttuuria. Kaupungin historiallisessa keskustassa oli hienoja kolonialistisia rakennuksia. Keskustan vierestä alkoi kasinoiden meri, ja uusia nousi jatkuvasti. Mekin kävimme koittamassa matkakassan lisäämistä, mutta lopputuloksena menetimme kaikki kaksi euroa, jotka koneeseen sijoitimme. Vaikka pilvenpiirtäjiä ja muita outoja rakennuksia onkin reissulla tullut vastaan, Aasian kuuluisin kasino Grand Lisboa oli silti jotain täysin ennennäkemätöntä, niin massiivinen kompleksi se oli.

Iltapäivällä palasimme Hong Kongiin ja lähdimme tutkimaan kaupungin mantereen puoleista aluetta Kowloonia. Väentiheys on paikassa reilu 43 000 per neliökilometri, minkä myös huomasi kaduilla ihmisiä väistellessä. Sadat valomainokset, ostoskeskukset, ravintolat ja hotellit olivat toistensa vieressä, sivulla ja päällä ja tunnelma oli paljon ihmisläheisempi ja aidompi kuin saaren puolen bisnesalueella.

Illalla kävimme katsomassa myös paljon puhutun pilvenpiirtäjien jokailtaisen valoshown, joka lasereineen ja muine valoineen kuulostaa hienommalta kuin näyttää. Mutta olivathan näkymät silti aivan mahtavat. Valoshowsta lähdimme vielä kiertämään iltamarkkinoita, joista sai mitä tahansa piraattikamaa. Itselleni löysin lähes aidon Dieselin vyön, joka meinasi jäädä ostamatta, sillä emme tahtoneet päästä sopimukseen hinnasta. Myyjä ei halunnut pudottaa hintaa alle 2,3 euroon, minä tarjosin 1,5€. Neuvottelujen jälkeen hinnaksi tuli tasan kaksi euroa.

Nyt katselemaan seuraavan suurkaupungin meininkiä.

Cathay Pacificin koneessa matkalla Hong Kongiin, 14.3.2009 klo 16.54 gmt +10

Eteläinen pallonpuolisko alkaa olla nähty. Kulunut viikko oli jälleen melko tapahtumarikas. Koska sain juuri luettua Jarkko Sipilän kirjan ”Kylmä jälki”, jossa tapahtumat eroteltiin kellonajalla, tehdään blogissakin niin.

Sunnuntai 8.3.

12.10 Saavumme Cairnsin trooppiseen ilmastoon. Lämpöä 32 astetta ja kosteusprosentti 80 paikkeilla.
17.29 Uimaan meren rannalla sijaitsevaan altaaseen. Mereen ei pääse koska se on täynnä meduusoja.

Maanantai 9.3.

8.00 Sukelluskaupassa pitää täyttää taas kymmenen paperia reissua varten. Noin sadas kerta tämän reissun aikana, kun joudumme pistämään nimmarin paperiin jossa lupaamme tehdä kaiken omalla vastuulla.
10.22 Saavumme veneellä Suurelle Valliriutalle Kangaroo Explorer -laivalle. Laiva tulee olemaan meidän ja 40 muun ihmisen koti seuraavan kolmen päivän ajan.
13.04 Ensimmäinen sukellus. Viime sukelluksesta on aikaa noin kaksi kuukautta, joten emme muista mistään mitään. Veden lämpötila vaivaiset 29 astetta.
16.08 Toinen sukellus uudessa kohteessa. Näkyvyys on huomattavasti parempi ja muutenkin homma sujuu jo paremmin.
19.16 Ensimmäinen yösukellus. Taskulamppu käteen ja hyppy sysimustaan mereen. Alkuun tuntuu hiukan oudolta, mutta nopeasti pimeydestä alkaa nauttia.
19.40 Ensimmäistä kertaa veden alla hai tulee vastaan. Se on vain reilun metrin mittainen, joten ei edes näyttänyt pelottavalta.

Tiistai 10.3.

6.12 Aamun eka sukellus.
8.06 Aamun toka sukellus.
11.24 Välillä snorklaamaan.
16.00 Ja taas sukeltamaan. Ensimmäistä kertaa Sannan kanssa kahdestaan ja ensimmäistä kertaa kameran kanssa. Ostettiin Uudesta-Seelannista 20 euron filmikamera jonka voi viedä 30 metrin syvyyteen. Otetaan kuvia ja yritetään epätoivoisesti navigoida. Lopputuloksena eksyminen parin sadan metrin päähän laivasta.
19.40 Odotellaan yösukellukselle pääsyä. Reilu parimetrinen valkohai tulee pyörimään laivan viereen. Paniikinomaisia huutoja kuuluu kannelta: ”Hai! Äkkiä veteen!” Alan hiljalleen uskomaan, etteivät hait ole vaarallisia.
19.52 Vihdoin päästään veteen Sannan ja yhtä kokeneen brittisukeltajan kanssa. Heti alusta lähtien mikään ei toimi niin kuin pitäisi: Sannan taskulamppu ei toimi, mukaan tullut laivan kokki pudottaa painonsa meren pohjaan ja korallia ei tahdo tulla mistään suunnasta vastaan. Lopputuloksena eksymme pariin otteeseen ja olemme lähes koko sukelluksen ajan keskellä mustaa merta näkemättä mitään.

Keskiviikko 11.3.

6.16 Aamun eka sukellus, kahdestaan Sannan kanssa. Ei eksytä kertaakaan ja nähdään varmaan miljoona kalaa.
8.03 Toka sukellus, tällä kertaa taas kamera mukana. Nähdään ehkä vielä enemmän kaloja eikä taaskaan eksytä, joten voimme todeta olevamme lähes ammattilaisia.
11.13 Päivän kolmas sukellus, retken kymmenes ja viimeisin, pisin ja paras. Aivan loistava näkyvyys, paikka täynnä erilaisia kanjoneita ja luolia sekä mereneläviä. Nähdään myös tämän retken ensimmäinen kilpikonna. Tähän on hyvä taas lopettaa sukellukset hetkeksi.
17.19 Takaisin maissa hakemassa Advanced Open Water -sukelluskorttia. Tästä lähtien olemme siis kehittyneitä sukeltajia. Sukelluksia on takana 16 joten ehkä vielä jotain kehitettävääkin löytyy.

Torstai 12.3.

7.29 Lähdemme kymmenen muun turistin kanssa kohti Daintreen sademetsää.
9.11 Pysähdymme matkalla uimaan sademetsän ympäröimään kuohuvaan jokeen. 18-asteinen vesi tuntuu melko viileältä kolmen 29-asteisessa meressä vietetyn päivän jälkeen.
9.30 Vaihdettuani vaatteet ajattelen oikaista autolle metsän läpi. Näen puolen metrin päässä naamastani kymmensenttisen hämähäkin verkollaan. Taidankin mennä tietä pitkin.
10.17 Pysähdytään eläintarhaan. Paikallinen strutsin näköinen lintu nielee kokonaisia tomaatteja kuskimme kädestä.
10.24 Syön vihreän muurahaisen. Se maistuu limeltä.
10.32 Hengaillaan kengurujen ja wallabien kanssa.
10.45 Noin neljämetriset krokotiilit yrittävät syödä kuskimme lippalakkia. Ne ovat ehkä pelottavimpia kavereita mitä olen koskaan nähnyt.
­­­11.40 Saavutaan Daintree-joen lossille. Lossin vieressä on jokilaiva, jonka omistajan alle viisivuotiaan pojan krokotiilit söivät kolme viikkoa sitten.
12.02 Käydään maailman vanhimmassa sademetsässä katselemassa outoja kasveja. Jotkut niistä ovat kehittyneet ajalla, jolloin planeetalla ei ollut eläimiä.
13.15 Tulemme hotellille, jonne jäämme yöksi. Alkaa sataa kaatamalla.
13.20 Sade loppuu, aurinko paistaa.
13.46 Sataa kaatamalla.
13.54 Aurinko paistaa. Samalla tavalla jatkuu koko päivän. Täällä sataa kuusi metriä vuodessa. Esimerkiksi Lontoossa sataa 0,6 metriä.
15.01 Uimme hotellin altaalla ja viereen tulee reilun metrin pituinen vihreä käärme. Onneksi se ei hyppää altaaseen.
19.49 Lähdetään Sannan kanssa kahdestaan sademetsään yökävelylle, koska järjestetty kierros maksoi liikaa.
20.03 Pilkkopimeän sademetsän kymmenet erilaiset äänet ovat todella pelottavia.
20.14 Naamaan tulee koko ajan hämähäkinseittiä, ja löydämmekin päämme päältä yhden lähes viisitoistasenttisen hämähäkin. Niihin alkaa olla jo tottunut, sillä hotellin piha on täynnä niitä.

Perjantai 13.3.

11.33 Kävelemme rannalle katselemaan maisemia. Alkaa sataa ehkä kovemmin kuin koskaan Suomessa.
13.20 Otetaan kuvia hämähäkistä hotellin pihalla. Kuulemme, että kyseinen otus pystyy räkäisemään polttavaa ainetta parin metrin päähän. Emme mene enää ihan lähelle.
13.41 Bussi tulee hakemaan meidät.
15.08 Olemme Daintree-joella risteilyllä. Tähän aikaan vuodesta krokoja ei pitäisi olla näkyvillä mutta näemme silti kolme pientä krokotiilia, jotka relaavat rannalla, yksi korkealla puun oksalla.
18.42 Takaisin Cairnsissa. Viimeinen ilta kengurujen maassa, mitä pitäisi tehdä?
19.49 Syön kengurun. Tai no ei ihan koko eläintä, mutta ravintola-annoksen. Se on todella hyvää, suosittelen!

Lauantai 14.3.

13.13 Saavutaan aivan liian aikaisin lentokentälle.
13.20 Lippujemme kanssa on pieniä ongelmia.
13.41 Lippujemme kanssa on suuria ongelmia. Joku Qantasilla on kämmännyt ja poistanut kaikki jäljellä olevat lentomme. Cathay Pacific ei pysty tekemään asialle mitään, joten näyttää siltä, että jäämme vielä syömään kenguruja.
14.01 Soitan Qantasille.
14.16 Qantasilta vastataan vartin jonotuksen jälkeen.
14.45 Koneen lähtöön on 50 minuuttia, ja kaksi lentoyhtiötä yrittää saada meitä koneeseen.
14.55 Vaivaisen 54 minuutin puhelun jälkeen kuulemme, että yhtiöt ovat saaneet järjestelmät toimimaan ja pääsemme koneeseen. Onneksi tulimme liian aikaisin kentälle.
15.50 Seitsemän tuntia aikaa nauttia ilmaisista alkoholiannoksista.

Brisbanen lentokenttä, Australia, 8.3.2009 klo 9.15 gmt +10

Nyt on aika hyvästellä kiva Brisbane ja suunnata Cairnsiin sukeltamaan. Neljä päivää Brisbanessa sujui hauskasti ystäviemme Viivin ja Laaman kanssa. Tapasimme kaikki neljä opiskelijavaihdossa Irlannissa syksyllä 2006. Heistä tuli pari ja meistä myös.

Viivi ja Laama lomailevat Australiassa kolme viikkoa, ja sattuivat sattumalta samaan aikaan kanssamme Brisbaneen. Tuntui aivan siltä, kuin perhe olisi ollut taas koossa! Tutustuimme kaupungin yöelämään, söimme hyvin ja kiertelimme kaupunkia. Melko valkoisen kaksikon vierellä myös huomasimme, että on tässä taidettu hieman ruskettuakin. Suomen talvessa sitä ollaan aika värittömiä.

Reissua on nyt takana puolet eli kolme kuukautta. Tuntuu aivan siltä, kuin olisimme olleet matkalla jo ikuisuuden. Ja samanlainen ikuisuus on vielä edessä. Reissu on sujunut tähän saakka hienosti. Top vitoseni on tässä:

1. Sukelluskurssi Hondurasissa Roatánin saarella

2. Viikko surffikaupunki Puerto Escondidossa Meksikossa

3. Päivävaellus Franz Josefin jäätiköllä Uudessa-Seelannissa

4. Laskuvarjohyppy Uuden-Seelannin korkeimpien vuorien lähettyvillä

5. Joulu Atitlan-järvellä Guatemalassa

Tähän asti kuumottavin kokemus oli sekasortoiseen risteykseen joutuminen Guatemalassa jouluaatonaattona. Olimme matkalla Puerto Escondidosta Meksikosta Atitlan-järvelle Guatemalaan, kun pitkänmatkan bussi jätti meidät risteykseen, josta meidän tuli selvitä omin avuin Atitlan-järvelle San Pedron kylään noin 40 kilometrin päähän. Risteys oli täynnä autoja ja ihmisiä, eikä kukaan ei puhunut englantia. Minibussien kuskit yrittivät huijata meitä maksamaan kymmenkertaista maksua kyydistä Atitlan-järvelle. Hiki virtasi, rinkat painoivat ja ihmiset tuijottivat kantamuksiamme kiilto silmissä. Alle tunnin bussilta bussille juoksun jälkeen saimme apua ystävälliseltä hondurasilaisnaiselta, joka oli myös matkalla Atitlan-järvelle. Saa nähdä millaisia Aasiassa tulee vastaan.

Cairnsiin saavumme siis tänään puolen päivän maissa, etsimme majapaikan yhdeksi yöksi ja lähdemme maanantaiaamuna kolmeksi päiväksi sukeltamaan. Tarkoituksenamme on suorittaa Padi-jatkokurssi. Kolmen päivän risteilyn aikana hyppäämme veden syvyyksiin yhteensä kymmenen kertaa, kahdesti yöllä. Olen aivan innoissani, onhan viimeisestä sukelluksesta jo aikaa.

Ensi kerralla tunnelmia siis sukellusreissulta! Tsemppiä Suomen kevääseen!

Chill Backpackers, Brisbane, Australia, 4.3.2009 klo 21.45 gmt +10

Huh, mikä helle! Täällä sitä hikoillaan Brisbanessa kolmenkymmenen asteen kuumuudessa. Alkushokki oli melkoinen, kun pari päivää sitten astuttiin lentokentän terminaalista ulos. Onneksi autohallissa odotti vuokra-auto (Toyota Corolla), jonka avulla selvisimme kahdesta ensimmäisestä päivästä paahteessa.

Viimeiset päivät Uudessa-Seelannissa sujuivat nopeasti. Olimme yhden yön Rotoruassa, jossa ihmettelimme vulkaanisen maaperän aiheuttamaa kiehuvaa mutaa ja höyryäviä lammikoita. Nähtävyyksille on perustettu puisto, joka sijaitsee aivan kaupungin keskustan tuntumassa. Rikin lemu oli kaupungissa melkoinen – sitä ei päässyt pakoon edes hostellihuoneessa!

Rotoruasta jatkoimme maan suurimpaan kaupunkiin Aucklandiin, jota ehdimme ihastella neljän tunnin ajan ennen nukkumaanmenoa. Ei kaupungissa juuri enempää aikaa olisi tarvinnutkaan. Seuraavana päivänä saavuimme kolmen Uudessa-Seelannissa vietetyn viikon jälkeen Australian itärannikolle.

Brisbanesta ajoimme hippi/surffikaupunki Byron Bayhin, jota moni tällä reissulla vastaan tullut reppureissaaja on kehunut. Saavuimme kaupunkiin pimeällä, ja iloksemme meitä tervehti komea majakan valo, joka kajasti viidenkymmenen kilometrin päähän. Kello oli jo paljon, joten etsimme vain motellin ja painelimme nukkumaan. Seuraavana päivänä tutustuimme nättiin Byron Bayhin ja harmittelimme kovasti, ettei meillä ollut aikaa jäädä kaupunkiin toiseksi yöksi.

Byron Baysta jatkoimme Gold Coastille. Matkalla poikkesimme Lonely Planetin suosittelemaan nähtävyyteen, Nimbiniin. Pienen hippikylän 351 asukasta eivät olleet ihan skarpeimmillaan, pääkadun varrella nuokkui toinen toistaan väsyneemmän näköistä tallaajaa sätkä huulessa. Kylässä oli myös kannabiksen laillistamisen puolesta puhuva museo. Puolen tunnin stopin jälkeen olimme valmiita jatkamaan matkaa.

Seuraavan yön vietimme Tweed Headsissa Gold Coastin eteläpäässä. Illalla kävimme katsomassa kahdeksan Oscaria voittaneen Slumdog Millionairen, joka oli aivan loistava leffa ja ehdottomasti Oscarien arvoinen! Elokuvan musiikit olivat erityisen vaikuttavat.

Tänään ajelimme Gold Coastin läpi ja pysähdyimme lounaalle turistirysä Surfers Paradiseen. Saavuimme Brisbaneen päivän paahtavimpana hetkenä, etsimme hostellin, pudotimme kamat ja lähdimme etsimään autonpalautuspaikkaa. Jätettyämme jäähyväiset ihanan ilmastoidulle menopelillemme, ei meidän auttanut muu kuin suunnata suoraan huurteisille irkkupubiin. Ei tätä kuumuutta olisi muuten kestänyt!

Alkuillasta tapasimme Tuomaksen vanhan työkaverin Janikan, jolta saimme hyviä vinkkejä pariksi päiväksi Brisbaneen. Janika opiskelee Sydneyssä, mutta suorittaa parhaillaan työharjoittelua Brisbanessa.

Mutta nyt on aika käydä nukkumaan ja kerätä voimia huomista päivää varten. Huomenna Brisbanen kuumuudesta pääsevät nauttimaan myös Viivi ja Laama, rakkaat ystävämme Irlannin ajoilta, jotka poikkeavat kaupunkiin kolmen viikon reissullaan. Kaksikko lentää tänne Hong Kongista, mikä tarkoittaa meille hyviä vinkkejä, sillä lennämme kaupunkiin parin viikon päästä.

Kiwi Experiencen bussissa matkalla Rotoruaan, Uusi-Seelanti, 28.2.2009 klo 9.45 gmt+12

Päivät Uudessa-Seelannissa alkavat käydä vähiin. Jäljellä on yksi yö Rotoruassa ja yksi Aucklandissa, sitten lennämme takaisin Ausseihin. Uusi-Seelanti on sairaan hieno maa, ja kolme viikkoa menivät tosi nopeasti. Tämä viikko oli onneksi vähän rauhallisempi kuin edellinen.

Sunnuntaina tehtiin päiväretki Milford Soundiin eli maan kauneimmaksi paikaksi kutsuttuun vuonoon. Lähes kaksi kilometriä korkeat vuoret nousevat lähes suoraan vedestä. Laivat niiden rinnalla näyttivät pieniltä leikkiveneiltä. Lähes koko päivän satoi vettä, joten näkyvyys ei ollut täydellinen. Hyvä puoli vesisateessa sen sijaan olivat sadat ellei tuhannet vesiputoukset, jotka laskivat vuorilta. Putouksista 90% on poissa jo kaksi tuntia sateen jälkeen ja pysyviä putouksia on vain kaksi.

Maanantaina palasimme Christchurchiin, josta nousimme bussin kyytiin noin puolitoista viikkoa aikaisemmin. Ensimmäistä kertaa Kiwi Experiencellä matkustaessa saimme naiskuskin bussiimme, ja eihän siitä taas mitään tullut. Muutaman tunnin ajon jälkeen bussi meni rikki, ja jouduimme odottamaan korjausta pari tuntia. Kun lopulta pääsimme liikkeelle, tuli kolmen vartin päässä vastaan tietyö. Paikassa piti ajaa oikeaa kaistaa, mutta kuskihan valitsi vasemman. Jäimme jumiin pehmeään hiekkaan keskelle tietä. Ei muuta kuin kaikki ulos ottamaan kuvia. Lopulta alle 500 kilometrin bussimatka kesti 11 tuntia.

Christchurchissa menimme yöksi jälleen Sannan tädin tuttujen Suen ja Kenin farmille. Seuraavana aamuna jatkoimme Kaikouran kaupunkiin, jossa kävimme jo pari viikkoa aiemmin. Sieltä lähdimme seuraavana aamuna pohjoissaaren lautalle, jolla saavuimme pääkaupunki Wellingtoniin. Mukava kaupunki, hyvää intialaista ruokaa ja kiva kaapelivaunu, jolla pääsimme kaupungin korkeimmalle kohdalle ihailemaan maisemia. Seuraavana aamuna olimme jälleen valmiit jatkamaan matkaa.

Seuraava stoppi oli Taupon kaupunki pohjoissaaren keskellä maan suurimman järven rannalla. Järvi on noin 25 000 vuotta sitten purkautuneen tulivuoren 660 neliökilometriä suuri kraatteri. Tulivuori on toiseksi suurin neljästä supertulivuoresta ympäri maailmaa. Suurin löytyy Indonesiasta, muita en muista sillä kuskimmekaan ei muistanut.

Pohjoissaaren keskiosa on edelleen melko aktiivista vulkaanista aluetta. Taupon vieressä on kuumia lähteitä, jotka laskevat paikalliseen jokeen. 20 asteinen jokivesi sekoittuu reilu 40 asteiseen puroveteen, joten paikkaan on muodostunut luonnonmukainen pikku kylpylä, jossa mekin kävimme köllöttelemässä. Kymmenen kertaa hienompaa kuin Nokian Edenissä. Ja ainakin viisi kertaa hienompaa kuin Serenassa.

Eilen lähdimme kello 5.40 kohti Tongariron kansallispuistoa. Taru Sormusten Herrasta leffojen Mordorin läpi kulkevaa kävelyreittiä pidetään ainakin jonkin mittapuun mukaan yhtenä maailman kauneimmista päivävaelluksista. Vaikka odotukset olivatkin tuollaisten kehujen jälkeen melko korkealla, tulivat maisemat silti yllätyksenä. Jälleen kerran olo oli kuin toisella planeetalla tulivuorten eriväristen kraatterien keskellä. Nousua kertyi kuuden tunnin matkan aikana yhteensä yli kilometrin verran, minkä huomaa kropassa edelleen.

Ja loppuun vielä eilisillan keskustelu Taupon pubista:

Baarimikko: Mistä olet kotoisin?
Minä: Suomesta
Baarimikko: Kuinka kauan olet täällä?
Minä: Kolme viikkoa, mutta enää pari päivää jäljellä. Lähdetään muutaman päivän päästä Australiaan, mutta pidän Uudesta-Seelannista kyllä paljon enemmän!
Baarimikko: Olen australialainen.

Rotorua lähenee. Nyt sataa vettä, toivottavasti hiljenee että päästään katsomaan kiehuvaa mutaa ja muita kaupungin hienouksia.