perjantai 24. huhtikuuta 2009

Nature Beach Resort, Lonely Beach, Koh Chang, Thaimaa 24.4.2009 klo 8.05 gmt+7

Hups, on taas vierähtänyt tovi viimeisestä postauksesta. Sitä ei millään kerkeä kun on niin kiire.

Olimme Bangkokissa pari päivää. Aika iso kaupunki, porukkaa on puolitoista kertaa Suomen verran. Talot on niin tiiviisti toisissaan kiinni, että muutamassa päivässä kaupungista ei saa mitään selkoa. Ekana iltana uudenvuodenjuhlien takia koko paikka oli kaaos, mutta sen jälkeen kaupunki rauhoittui huomattavasti. Käytiin katsomassa paikallinen palatsi, muuten aika meni pitkälti ostoskeskusten ilmastoinnin alla. Kaupungissa ollutta poikkeustilaa ei huomannut kuin parissa paikassa seisoskelleista sotilaista. Ennen Intiaan lähtöä käydään vielä kääntymässä kaupungissa.

Pääkaupungista tulimme hollantilaisen Pieterin kanssa Kambodzan rajan lähellä sijaitsevalle Koh Changin saarelle. Elämä täällä on rankkaa. Löysimme aivan mahtavan lomakylän, josta ei tarvitse poistua käytännössä lainkaan. Päivisin pitää valita lepääkö bungalowissa ilmastoinnin viileydessä, riippumatossa varjossa vai rannalla auringon alla. Iltaisin rannalla on tulishow, ravintolassa on grilli kuumana ja baarista saa viskikolaämpäreitä alle viiteen euroon. Kolmen ensimmäisen päivän aikana reittimme kulki 50 metrin säteellä bungalowin, ravintolan, rannan ja hierontapaikan välillä.

Lihakset alkavatkin olla pikkuhiljaa rentoja. Aasiassa olen koittanut laolaista hierontaa, ruotsalaista hierontaa, sokeiden tekemää shiatsuhierontaa, khmeriläistä hierontaa, kalojen tekemää jalkahierontaa, thaihierontaa, thaihierontaa öljyllä, kuumapainethaihierontaa ja jalan refleksipistehierontaa. Tänään on pakko koittaa selkä-niska-hartiahierontaa, jota Sanna suositteli.

Toissapäivänä tunsimme olevamme valmiita poistumaan omasta pikku paratiisistamme, ja lähdimme päiväksi sukellusreissulle naapurisaarille. Eilen vuokrasimme skootterin ja kävimme tutustumassa omaan saareemme. Ehkä 30-asteisen meren jälkeen ehdoton kohokohta oli uida vesiputouksen alla, jossa vesi tuntui viileältä ja raikkaalta suomalaiselta järvivedeltä.

Huomenna vaihdetaan saarta, lähdemme paikallisten suosimalle Koh Sametille. Siellä olisi tarkoitus rentoutua lisää ja valmistautua etukäteen pelottavimpaan matkakohteeseemme Intiaan.

torstai 16. huhtikuuta 2009

Guesthouse Sawasdee, Bangkok, Thaimaa
15.4.2009 klo 22.45 gmt+7

Nyt on sitten Kambodzan polyt saatu karistetuksi oikein kirjaimellisesti! Bangkokissa nimittain vietetaan vuodenvaihdetta, Songkrania, ja sen myota paikalliset leikkivat kaduilla vesisotaa. Kaikilla on vesipyssyt kourassa ja amparit taynna vetta tai talkkia, jolla saa mukavan valkoisen sotkun kavereiden ja turistien naamoille. Bussikaan ei tuonut meita kentalta tanne backpacker-ghettoon, vaan jatti samasta syysta noin vartin kavelymatkan paahan. Kadut ovat aivan taynna ihmisia ja musiikki raikaa. Keskella kaupunkia vastaan tuli myos norsu. Hotellille paastyamme olimme lapimarkia. Kaiken lisaksi koko touhua on pidennetty parilla paivalla kaupungissa olleiden levottomuuksien vuoksi, jotka onneksi on nyt saatu paatokseen.

Odottelemme Bangkokissa Uudessa-Seelannissa tapaamaamme hollantilaista Pieter-Jania, joka saapuu kaupunkiin perjantaina. Sitten lahdetaan jonnekin vahan rauhallisimmille seuduille. Ja sukeltamaan!

Pari paivaa Siem Riepissa menivat hyvin. Tutustuimme yhden kokonaisen paivan ajan Angkor Watin temppeleihin. Hyppasimme aamuviidelta tuktukin kyytiin ja korottelimme katsomaan auringonnousua temppeleille. Nakyma oli aivan loistava! Sitten kiertelimme koko paivan ympari valtavan kokoista aluetta, jolla riitti nahtavaa. Paikasta toiseen kuljimme tuktukimme kyydissa mika oli hyvin katevaa.

Sveitsilaiskundit, joiden kanssa reissasimme Laosissa ja Kambodzassa, kiersivat temppelit paivaa aikaisemmin fillaroiden. Meista ei siihen kuitenkaan ollut. Matkallamme on jo lahes vitsiksi muodostunut kesalla sitten urheillaan, kun molemmat ollaan oltu niin laiskoja. Tuomas uhkasi urheilla kesalla vahintaan kuusi kertaa viikossa, ma en ole viela lyonyt mitaan tarkkaa maaraa lukkoon. Tosin just tossa asken suihkusta tultuani totesin, kuinka Australian jalkeen olo tuntui paljon laskimmalta kuin nyt (viime viikot ollaan syoty tosi kevyesti). Ja kuinka vatsalihasten teko joka ilta ei ole juttu eika mikaan! Ei kuitenkaan viela vasta Suomessa sitten..

Siem Reap oli natti kaupunki muutenkin kuin vain Angkor Watin vuoksi. Keskustan lapi virtasi yhta hieno joki kuin Salonjoki, ravintoloista sai hyvaa ruokaa ja nightmarket oli natti. Sveitsilaispojjaat lahtivat parin paivan jalkeen Vietnamiin ja me takaisin Phnom Penhiin, jossa ehdimme viettaa vuorokauden ennen Bangkokin-lentoa. Myos Kambodzassa oli kovat uudenvuoden hulinat, ihmiset kokoontuivat puistoihin, huudattivat musiikkia ja tanssivat.

Olimme molemmat positiivisesti yllattyneita Kambodzasta. Maa tuntui todella rauhalliselta ja ystavalliselta vaikka etukateen kuvittelimme siella olevan esimerkiksi Vali-Amerikkaa ja Guatemalaa rauhattomampaa. Toisin kuitenkin oli. Kambodzassa oli ystavallisia ihmisia, rauhallisia katuja ja paikallinen kulttuuri hyvin elinvoimainen. Eika edes nahty aseita! Turisteja oli paljon, mutta ei liikaa. Loysimme vaivatta paikallista menoa, ja paasimme backpackereita karkuun niin halutessamme. Suosittelemme Kambotzaa! ..Vaikkakin oma suosikkini Aasiassa onkin tahan mennessa ehdottomasti rauhallinen, ihana Laos. Sinne voisin matkustaa uudelleen.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Bussissa matkalla Siem Reapiin, Kambodza,
11.4.2009 klo 11.07 gmt+7

Matkustimme Vientianesta yöbussilla Pakxeen, josta jatkoimme saman tien Laosin etelärajalla sijaitsevalle saariryhmälle 4000 islandille ja siellä Don Detin saarelle. Bussissa oli penkkien sijaan aasialaisten pituuteen tehdyt sängyt (nukuimme siis makuubussissa – Sannan keksimä vitsi), joten itsellä oli sellainen metrin verran liikaa pituutta. Hyvin yö silti sujui jalkojen roikkuessa käytävällä.

Don Detissa ei maailman kriisit paljon painaneet. Saarelle ei ole vedetty sähköjä, ja bensaa säästääkseen aggrigaatit kävivät vain iltaisin. Tuuletin pyöri huoneessamme 18-22 välisen ajan, muuten viileydestä sai vain uneksia. Päivisin 35 asteen lämmössä sähkön puuttuessa Mekong-joki oli ainoa pelastus. Kolme päivää saarella menikin joessa uiden tai renkaalla (vuokra 0,40€/päivä) kelluen. Yhtenä aamuna vuokrattiin pyörät (0,70€/päivä), ja käytiin katsomassa viereisen saaren vesiputousta ja paikallisten kylien meininkiä. Suurimpana vaarana matkalla olivat kanat ja lehmät, jotka juoksentelivat edestakaisin poluilla.

Don Detin rauhasta matkamme jatkui hiukan vilkkaampaan paikkaan, Kambodzan 1,5 miljoonan ihmisen kaaosmaiseen pääkaupunkiin Phnom Penhiin. Matka kesti yhteensä reilut 13 tuntia, josta suurin osa ilmastoimattomassa bussissa. Harvoin on tullut hikoiltua yhtä paljon.. Phnom Penhiin saavuttuamme ensimmäinen nähtävyys oli liikenne. Tuk tukit ja moottoripyörät ajoivat joka suuntaan joka kaistalla ja autot tööttäilivät välissä. Seassa oli myös pyöräilijöitä. Mopoissa saattoi olla viisi matkustajaa ja autojen katoilla parimetriset kuormat. Risteyksistä meni ensiksi se kuka uskalsi.

Eilen kävimme sveitsiläisten Felixin ja Raphaelin kanssa tutustumassa hiukan ikävämpiin paikallisiin nähtävyyksiin, S21-museoon ja kaupungin vieressä sijaitsevaan Killing Fieldsiin. Vuonna 1975 paikallinen armeija nimeltä Khmer Rouge tyhjensi koko maan kaupungit ja käytännössä orjuutti koko kansan riisipelloille. Kaikki vastustajat sekä suurin osa koulutetusta väestöstä vangittiin, kidutettiin tai tapettiin, kulttuuri tuhottiin ja maa eristettiin ulkomaalaisilta. Vuosina 1975-1979 eli vain 30 vuotta sitten tapahtuneen ajanjakson aikana kuoli joidenkin lähteiden mukaan yhteensä 1,7 miljoonaa ihmistä. Syyllisiä on lähivuosina hiljalleen saatu vangittua, mutta esimerkiksi koko homman pääjehu Pol Pot kuoli vanhuuteen vapaana miehenä Thaimaassa vuonna 1998.

Pääkaupungin keskustassa sijaitseva S21 oli koulu, joka muutettiin vankilaksi. Siellä kidutettiin ja tapettiin parhaimmillaan (vai huonoimmillaan) sata ihmistä päivässä. Killing Fields oli pelto kaupungin vieressä, jossa suurin osa S21:ssä kärsineistä tapettiin ja haudattiin joukkohautoihin. Paikalla on nykyään muistomerkki, jonka sisällä on 8000 pääkalloa muistuttamassa kauhuteoista.

Tällaista mukavaa tällä kertaa, toivottavasti Angkorin temppelit olisivat hiukan iloisempi nähtävyys.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Joma Café, Vientiane, Laos,
5.4.2009 klo 17.35 gmt+7

Bussimatka Luang Prabangista Vientianeen sujui mielenkiintoisesti. Bussin piti lähteä iltaseitsemältä, mutta se lähtikin tuntia myöhemmin kahdeksalta – Lao-time. Suoraan bussiasemalta ajoimme huoltsikalle tankkaamaan, totta kai, eihän bussia nyt olisi aikaisemmin voinut tankata vaikka se seisoi asemalla tuon tunnin jonka odotimme.

Kun matkaan vihdoin päästiin, jaettiin matkustajille oksennuspussit. Olimme kulkeneet saman reitin päivänvalossa pari päivää aikaisemmin, ja vuoristossa kulkeva tie oli todella mutkainen. Oksupusseille löytyi käyttöä nopeammin kuin olisimme osanneet arvatakaan, kun takanamme istuva tyttö rupesi laattaamaan. Pian ykäilyjä kuului ympäri bussia. Ihme ettei me yökätty niihin ääntelyihin.

Bussissa oli tunnelmaa, kun paikalliset balladit soivat täysillä. Siis niin kovaa, että vieressä istuvalle Tuomakselle piti puhua reippaalla äänellä jos halusi tulla kuulluksi.

Noin puolentoista tunnin matkustamisen jälkeen oli pissatauko. Bussi pysähtyi tien viereen, matkustajat hyppäsivät ulos ja rupesivat helpottamaan oloaan bussin kyljessä kiinni. Oikeasti! Ne oli vain parin metrin päässä bussista – naisetkin! Me luikittiin kauas pusikkoon.

Pysähdyksen jälkeen valot sammuivat. Oltiin juuri päästy loistavasti vauhtiin uusimpien kirjojemme kanssa (Tuomaksella on James Pattersonin You’ve been warned ja minulla saman kirjailijan Along came a spider), kun valot sammuivat. Otsalamput olivat tietysti rikoissa tavaratilassa, joten jatkettiin lukemista kännykän lampun valossa.Myös korvatuplat oli unohtuneet tavaratilaan, joten nukkumaan käyminen oli hieman vaikeaa. Bussimatka kuluikin siis unen ja valveen rajamailla huonoilla penkeillä paikallisia hittien soidessa täysillä.

Niin, ja olihan meillä pidempi pysähdyskin. Sen aikana kuulimme brittitravellerilta, että hänen vieressään istui bussin vartija, mies rynnäkkökiväärin kanssa.

Vientianeen saavuimme puoli kuuden maissa. Löysimme heti avoinna olevan guest housen, jonne majoituimme. Huoneeseen päästyämme kuittasimme univelat.


Vientiane on hiljaisin pääkaupunki, jonka olemme koskaan nähneet. Juuri missään ei ole ristin sielua, mikä on hieman kuumottavaa. Olemme ihailleet täällä temppeleitä, joita löytyy paljon. Tänään kävimme 25 kilometrin päässä sijaitsevassa Buddha Parkissa, joka oli kaunis nähtävyys. Sen jälkeen vierailimme Cope-näyttelyssä, joka kertoi Jenkkien Laosiin Vietnamin sodan aikana pudottamista pommeista. Niitä pudotettiin 280 miljoonaa kappaletta, ja jopa kolmasosa niistä saattoi jäädä räjähtämättä. Noin 22 tuhatta ihmistä on kuollut sodan jälkeen pommien räjähdettyä. Suosittelen vaikuttavaa näyttelyä kaikille Vientianeen matkustaville!

Pari päivää Vientianessa sai riittää, joten tänään on edessä jälleen yön yli kestävä bussimatka. Matkustamme etelä-Laosiin Pakxeen. Bussissa on sängyt, minkä pitäisi hieman helpottaa unen saamista. Sitäkin tärkeämpää on, että tällä kerralla muistamme ottaa lähettyville myös otsalamput ja korvatulpat.

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Restaurant Luang Brapang, Luang Prabang, Laos,
3.4.2009 klo 16.00 gmt+7

Oi Laos, Laos.. Ihana maa! Ollaan viihdytty superhyvin kolme päivää Luang Prabangissa. Temppeleitä on joka kadunkulmassa, ja niiden pihalla vilisee oranssikaapuisia munkkeja ja munkeiksi haluavia. Kamera on ollut kovassa käytössä, sillä munkkikokelaiden vaatetus sopii jotenkin vain niin tosi kauniisti tänne.

Munkkikokelaathan aloittavat päivänsä aamuneljältä, jolloin he rummuttavat päivän aloituskarkelon ilmoille. Olemme joka yö heränneet kajautuksiin, minäkin, vaikka korvatulppia nukkuessa käytänkin. Majapaikkamme sijaitsi aivan yhden temppelin vieressä, joten desibelit ovat korkealla.

Päivisin olemme vierailleet temppeleissä, joissa riittää ihailemista. Usein kyllä mietityttää, että olisiko sen kaiken kullan voinut käyttää näiden ihmisten elinolojen parantamiseksi? Paikalliset elävät aika alkeellisesti, ja olosuhteiden vaatimattomuus vielä syvenee kaupungin ulkopuolelle mentäessä. Me vuokrasimme eilen skootterin, jolla ajoimme katsomaan noin kolmenkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa mahtavaa vesiputousta, jossa Tuomas intoutui myös uimaan. Matkan varrella ajoimme usean pienen kylän läpi.

Vesiputoukselta matkamme jatkui elefanttileirille. Kahdeksasta fantista seitsemän oli sademetsässä retkellä, mutta yksi oli paikalla, ja saimme pienen ajelun 35-vuotiaan elefanttinaaraan selässä. Oli hauskaa. Illalla kävimme vielä kaksilla eri markkinoilla katselemassa paikallista menoa.

Toissailtana kävimme jokiristeilyllä Mekong-joella ihailemassa auringonlaskua. Olimme kahdestaan vajaa kolmituntisella risteilyllä, mikä hieman kummastutti, mutta väliäkös sillä – tässä kaupungissa turisteja (erityisesti ranskalaisturisteja, joista me emme liioin välitä) on nimittäin riittänyt ihan tarpeeksi. Useammassa kohdassa joen varrella oli pieniä leirejä, joissa musiikki soi ja nauru raikasi. Paljon porukkaa oli myös pyykkäämässä ja kalastamassa.

Elinolojen vaatimattomuudesta huolimatta ihmiset täällä ovat iloisia. Valkoihoisia turisteja ihmetellään ja osoitellaan, ja lapset jaksavat heiluttaa ja lähettää lentosuukkoja. Lentosuukot ja patongit ovat ranskalaista perua, Laoshan on Ranskan entinen siirtomaa. Siitä johtuen niitä ranskalaisturistejakin täällä varmaan ravaa niin paljon.

Nyt on jälleen aika pakata kimpsut ja kampsut ja hypätä ties monettako kertaa bussin kyytiin. Tällä kertaa määränpäänä on pääkaupunki Vientiane, josta Laosin kiertueemme alkoi noin viikko sitten. Nyt tarkoituksena olisi viettää kaupungissa pari päivää. Kymmentuntisen bussimatkan aikana säästämme majapaikkakustannuksissakin, sillä bussi lähtee iltaseitsemältä. Perillä meidän pitäisi siis olla aamuviideltä, mikä hieman huolestuttaa: minne mennä Vientianessa kello viisi aamulla? No, eiköhän se jotenkin selviä kun päästään paikan päälle.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Symoungkoun Guest House, Luang Prabang, Laos,
1.4.2009 klo 9.14 gmt+7

Kiirettä pitänyt, ei olla keretty kirjoittamaan. Tai sitten ollaan vaan omaksuttu paikallinen tapa ja laiskoteltu.

Kuala Lumpurissa oltiin kolme päivää. Asuimme työkaverini Elinan ja hänen suomalaisvaihtarikämppisten luona. Kämppä sijaitsi kaupungin keskustassa, hotellin 37. kerroksessa. Alla oli 13-kerroksinen kauppakeskus, 15. kerroksessa uima-altaat ja urheilumahdollisuudet, joten koko kompleksista ei olisi tarvinnut poistua mihinkään. Parasta oli kuitenkin näköala, joka levittäytyi huoneestamme. Petronasin tornit, jotka 2002 vuoden matkaoppaamme mukaan ovat maailman korkeimmat rakennukset (eivät siis enää) olivat keskellä maisemaa. Kiitos Elinalle ja muille majapaikasta, oli ihan mahtavaa!


Kävimme Elinan ja muiden vaihtareiden kanssa heidän opettajansa luona syömässä. Melko mukava opettaja, huvin vuoksi kutsuu vaihtareita vieraaksi. Ranskalaismiehen vietnamilaisvaimo teki tyttöjen kanssa vietnamilaista ruokaa ja melkein kymmenen tyyppiä oli syömässä. Viimeksi samassa paikassa oli ollut noin 25 vaihtaria ja vaimo oli tehnyt yksin 175 kevätrullaa..

Vikana päivänä pääsimme vihdoin tutustumaan kaupunkiin muualta kuin taksin ikkunasta. Kävimme tinkaamassa piraattikamoista Chinatownissa ja katsomassa Petronasin kaksoistorneja lähempää. Eipä kaupungissa juuri muuta nähtävää sitten ollutkaan.

Kuala Lumpurista otimme Air Asian 50 euron lennon Laosin pääkaupunki Vientianeen, jossa hyppäsimme suoraan bussiin ja matkasimme pohjoiseen Vang Viengiin. Kaupunki on Laosin suosituin paikka backpackereiden keskuudessa, ja kaupungin keskusta olikin täynnä länsimaalaisia. Keskustan erikoisuus ovat baarit, joissa näytetään eri sarjoja jatkuvalla syötöllä. Ravintola siis valitaan sillä perusteella haluaako katsoa Frendejä, Family guyta vai Simpsoneita. Myös paikalliset ovat löytäneet telkkarin, sillä joka kaupassa ja hotellin aulassa on telkkari päällä ja myyjät makaavat niitä tuijottaen. Ei paljon maailman huolet paina.

Muita kaupungin nähtävyyksiä ovat vieressä nousevat vuoret ja niissä olevat luolat, sekä tubing, eli paikallinen versio kaljakellunnasta. Otimme päiväretken jolla saimme hoidettua kaikki yhden päivän aikana. Saimme oman oppaan, jonka kanssa kuljimme kolmistaan koko päivän. Koko lysti maksoi 13 euroa per nokka.

Lähdimme ensin tutustumaan luoliin jotka sijaitsivat reilun kymmenen kilometrin päässä kaupungista. Luoliin on rakennettu buddhapatsaita, mutta hienointa niissä oli lukemattomat tippukivet ja muut veden mukana muodostuneet muodostelmat. Pisin luolista on edestakaisin päiväretken pituinen, joten emme ihan loppuun asti menneet. Viimeinen luola oli puoliksi veden alla, joten siihen mentiin paikalliseen tapaan ison kumirenkaan kanssa.

Loistavan lounaan (joka tietysti kuului hintaan) jälkeen lähdimme kävelemään parin kylän läpi. Bambutalot eivät näyttäneet aivan moderneimmilta ja kanat juoksivat joka puolella. Lapset leikkivät, ankat uiskentelivat ja lehmät kävivät kylpemässä kylän pienessä joessa joka näytti enemmän ojalta. Sama oja on ainoa vedenlähde kylissä, joten sitä käytetään myös kokkaamiseen.

Päivän lopuksi tulimme isolle joelle, jota pitkin lähdimme ensin kajakilla alaspäin kunnes vastaan tuli ensimmäiset jokivarsibaarit. Joki on joka päivä täynnä länsimaalaisia, jotka tulevat joen baareihin juomaan, swingailemaan kymmenen metrin korkeudelta veteen ja kellumaan kumirenkaalla seuraavaan baariin. Mekin otimme ensimmäisen baarin ja parin Beerlaon jälkeen renkaat ja lähdimme lipumaan jokea alaspäin kohti kaupunkia.

Oppaamme Luang kertoi saavansa 40 000 kippiä eli paikallista rahaa päivässä. Paikalliset raksamiehet painoivat kuulemma aamukahdeksasta iltakuuteen ja saivat ainoastaan 25 000, joten Luang oli iloinen että oli opetellut englantia. Yksi euro on reilu 11 000 kippiä, joten raksamiehet tienaavat siis reilu pari euroa päivässä. Voisi jäädä Suomessa talot rakentamatta näillä liksoilla.

Kolme päivää Vang Viengissä turistien keskellä oli riittävästi, joten neljäntenä päivänä otimme bussin alle ja suuntasimme rauhoittumaan Luang Prabangin temppeleiden keskelle. Jatketaan siitä myöhemmin.