YHA Central Hostel, Queenstown, Uusi-Seelanti, 21.2.2009 klo 9.15 gmt+12

Blaah. Ensimmäistä kertaa reissulla matkustaminen alkaa kyllästyttää. 78 päivää reissussa ja kaikki ovat olleet lähes samanlaisia. Mitä tälläkin viikolla muka tapahtui?

Maanantai, 73. reissupäivä.

Lähdimme aamulla Westportista Kiwi Experiencen bussilla. Pysähdyimme ensin merenrannalle, jossa kävelimme Irlantia muistuttavissa maisemissa ja katselimme rannalla loikoilevia hylkeitä. Sieltä jatkettiin eteenpäin aivan upeaa merenrantatietä pitkin ja seuraava stoppi oli Punakaikin pannukakkukivimuodostelmat. Oudot liuskakivet olivat kerääntyneet päällekkäin kymmenien metrien korkeudelle merenrannalla. Kuka sellaista haluaisi nähdä?

Illalla pysähdyttiin pieneen hotelliin keskelle ei mitään Lake Mahinapuan viereen. Ensin uimaan järveen, jonka takana siinsivät valtavat vuoret, sitten isolle hiekkarannalle meren puolelle. Tylsää. Illalla grillausta ja rantabileet hotellin pubissa, jossa mukana myös lähes sata kanssamatkustajaa.

Tiistai, 74. reissupäivä.

Jälleen aamulla bussiin ja ajelemaan länsirannikon upeiden maisemien halki. Stoppi Bushman’s Centressä, jossa kerrottiin länsirannikon historiasta ja metsästyksestä. Katsottiin myös video ”Kun bambi oli terroristi”, jossa näytettiin kuinka 70-luvulla kauriita otettiin kiinni hyppäämällä helikopterista niiden selkään. Peruskauraa. Iltapäivällä Franz Josefin kylään ja hotellin kuumaan altaaseen, sen jälkeen saunaan. Mitäs hienoa siinä on, että pääsee saunomaan kahden kuukauden tauon jälkeen??

Keskiviikko, 75. reissupäivä.

Varmasti tylsin päivä tähänastisella reissulla. Herätys 5.15 ja pikkubussin kyydissä pienelle lentokentälle. Pienen Cessnan kanssa neljän kilometrin korkeuteen maan kahden korkeimman vuoren, Mount Tasmanin ja Mount Cookin viereen. Lähes pilvetön taivas, aurinko nousee vuorten takaa. Hyppy lentokoneesta, Sanna ensin, minä perässä. Noin 45 sekunnin pudotus reilut 50 metriä sekunnissa, ja muutama minuutti leijailua laskuvarjon kanssa. Paikka äänestettiin maailman toiseksi kauneimmaksi laskuvarjohyppypaikaksi. Äänestyksen voittanut paikka on Mount Everestin päällä, jossa hypyn hinta 35 000 jenkkidollaria.

Kello 9.15 takaisin Franz Josefin kylässä. Mitäänsanomaton aamu jatkuu. Haetaan varusteet ja lähdetään päivävaellukselle Franz Josefin jäätikölle. Reilu viisi kilometriä pitkä, muutama sata metriä leveä, ja parhaimmillaan yli 150 metriä paksu jäätynyt joki laskee vuorilta alas laaksoon, joka on täynnä sademetsää. Näyttää vielä oudommalta kuin kuulostaa. Jatkuvasti muuttuva jäätikkö on täynnä erilaisia railoja, puroja, mäkiä ja luolia, olo on kuin toisella planeetalla. Uskomaton kokemus kaiken kaikkiaan, ja mahdotonta selittää edes valokuvien kanssa.

Kello 19.00 takaisin hotellilla ja hollantilaisen Pieterin kanssa saunaan. Mies repesi nauruun kun sanoin, että juodaan parit saunakaljat. Ei ollut kuulemma koskaan kuullut moisesta oudosta yhdistelmästä. Saunan jälkeen mies myös näytti siltä, ettei ollut ennen saunonut suomalaisen kanssa.

Torstai, 76. reissupäivä.

Bussilla kohti Wanakan kaupunkia luultavasti Uuden-Seelannin hienoimpien maisemien halki. Aamulla poikkesimme pienelle järvelle, josta oli täydelliset näkymät jo laskuvarjohypyssä nähdyille lumihuippuisille vuorille. Seuraavaksi viimeinen pätkä länsirannikolla, joka näytti aivan Havaijin rannikolta.

Sitten ylittämään paikallista vuoristoa eli Eteläisiä Alppeja kymmenien vesiputousten, jokien ja vuorenrinteiden vieritse. Vuoriston yli päästyämme näkyviin tulivat suuret järvet, joihin verrattuna Saimaassa on yhtä paljon katseltavaa kuin kylpyammeessa. Illalla hostellissa jälleen grillibileet, hinta 2,5€. Söin hieman alle kolme lautasellista, joten hinta tuli varmasti katettua.

Perjantai, 77. reissupäivä.

Taas aamulla bussiin, satoi vettä. Meillä on ollut koko ajan huonoa tuuria ilmojen kannalta (länsirannikolla sataa yli 200 päivää vuodessa, meillä paistoi aurinko viisi päivää putkeen). Aamun eka stoppi oli Puzzling World, joka on täynnä hologrammeja, palapelejä ja outoja huoneita. Yksi huone esimerkiksi toimii tekniikalla jota käytettiin Taru Sormusten Herrasta -leffoissa. Seuraavaksi ajoimme Queenstowniin katsomaan, missä benjihyppy on syntynyt. Sen jälkeen lähdimme koittamaan hieman erilaista urheilulajia.

Koska teimme benjihypyt jo vuosi sitten Dubaissa, piti keksiä jotakin erilaista. Bussikuski kehui Canyon Swingiä pahimmaksi kokemakseen huvitukseksi, joten minäkin päätin koittaa. Sanna sanoi benjihypyn olevan edelleen muistoissa, joten hän tyytyi vain katselemaan. Lava oli 109 metrin korkeudessa kanjonin päällä. Hyppy alkoi 60 metrin vapaalla pudotuksella, jonka jälkeen oli vuorossa 200 metrin keinuminen joen päällä. Kuulostaa hauskalta. Parasta oli, että hypyn voi tehdä monin eri tavoin, ja että toinen hyppy on todella halpa. Minä koitin yhdistelmää ”takaperin kaatuen” ja ”pää alaspäin roikkuen”, jota työntekijät sanoivat parhaaksi. Siltä se myös tuntui.

Lauantai, 78. reissupäivä.

Jälleen yksi reissuviikko takana. Taaskaan ei tapahtunut mitään erikoista. Jostain syystä kuitenkin tuntuu siltä, että tänään voisi levätä.

Bazil’s Hostel, Westport, Uusi-Seelanti, 16.2.2009 klo 7.40 gmt +12

Tultiin eilen Westportin pikkukaupunkiin eteläsaaren länsirannikolle. Tarkoituksemme on matkustaa kuudessa päivässä länsirannikkoa pitkin etelään Queenstowniin. Matka kulkee Uuden-Seelannin kauneimpien maisemien halki, joten tiedossa on melko hieno viikko.

Pari ensimmäistä päivää bussimatkallamme Christchurchista pohjoiseen satoi vettä. Tutustuimme Kaikouran ja Nelsonin kaupunkeihin, mutta muuten pidimme sadepäivät lepopäivinä rankan matkustamisen välissä.

Perjantai 13. päivä osoitti taas voimansa. Kävimme ensin elokuvissa katsomassa Sannan valitseman leffan ”He’s just not that into you”, joka sattui alkamaan juuri sopivasti mennessämme teatteriin. Illalla hostellissa olimme menossa huoneeseemme, kun hostellin manageri kertoi, että juuri nyt alkaa ilmainen tangotunti. Eihän siinäkään auttanut muu kuin jäädä pyörähtelemään.

Toissapäivänä alkoi aurinko jälleen paistamaan, joten kävimme Abel Tasmanin kansallispuistossa veneajelulla. Jälleen kerran maisemat olivat mahtavia, mutta paljon hienompia olivat olosuhteet joissa matkasimme. Aallot olivat muutaman kerran venettä korkeammat, joten matka oli kuin pari tuntia vuoristoradassa.

Bussi starttasi Nelsonista varhain eilen aamulla. Ensimmäinen stoppimme oli Nelson Lakes National Parkissa, jossa teimme pienen kävelyn ja söimme piknik-lounaan järven rannalla. Guatemalan Atitlan-järvi tuli väkisin mieleen vuorten keskellä sijainneesta järvestä.
Uusi-Seelanti on täynnä huimapäisiä lajeja, joista suurin osa on keksitty täällä. Westportiin saavuttuamme kävin Jet Boat -ajelulla paikallisella joella. 820 hevosvoimainen moottori suihkuttaa 800 litraa vettä sekunnissa veneen perästä, joten veneen huippunopeus nousee yli 100km/h. Kuski ajeli välillä kymmenen sentin päästä kalliosta, joten jossain vaiheessa jopa vähän jännitti.

Sitten on pakko kertoa tarina:

Lentopäivämääriämme voi vaihtaa soittamalla johonkin One Worldin -lentoallianssiin kuuluvista lentoyhtiöistä. Me päätimme vaihtaa seuraavia lentojamme parilla päivällä. Hostellissa oli ilmainen puhelin paikallispuheluita varten, joten päätin soittaa sieltä Qantasille.

Menin puhelimen äärelle, nostin luurin ja kuulin naisen sanovan puhelimessa ”Hello, hello”. Luulin puhuvani hostellin respan kanssa, joten sanoin haluavani soittaa Qantasille. Nainen vastasi ”Yes, this is Qantas”. Ihmettelin hetken, sillä en valinnut puhelimesta mitään numeroa. Kerroin haluavani muuttaa maailmanympäripassin lentoja, jolloin nainen sanoi minun soittaneen juuri oikeaan paikkaan. Ihmettelin hiukan lisää, sillä en todellakaan painanut mitään puhelimen nappia, nostin vain luurin. Kerroin tietomme ja sain vaihdettua lennot niin kuin piti. Outoa?

Ja miten kaikki tapahtui: Joku jätkä hostellilta soitti Qantasille ja yritti vaihtaa lentoaikojaan. Hän joutui jonottamaan liian kauan, joten pisti puhelimen paikalleen ja lähti pois. Kun hän oli lähtenyt, menin puhelimen äärelle ja nostin luurin. Jostain syystä puhelu oli jäänyt jonoon vaikka luuri oli kiinni. Nainen Qantasilla vastasi juuri kun otin luurin käteeni.

Kuinkas usein näin voi käydä?

Kiwi Experiencen bussissa matkalla Kaikouraan, Uusi-Seelanti, 11.2.2009 klo 8.27 gmt +12

Pääsimme lopulta turvallisesti Uuteen-Seelantiin ja Christchurchiin. Alun perin suunnittelimme ajavamme kaupunkiin Queenstownista, mutta tällä tavalla homma sujui erittäin hienosti. Ennen matkaa joku mainitsi, että mitä vähemmän on valmiiksi suunniteltu, sitä parempi. Nyt matkalla olemme itse todenneet saman. Jos lähdette reissaamaan pitkäksi aikaa, suunnitelkaa mahdollisimman vähän ja varatkaa vain pakolliset asiat etukäteen!

Pari viimeistä päivää Sydneyssä olivat kiireisiä. Lähdimme kaupungin vierestä nouseville vuorille, Blue Mountainsille. Sinisinä hohkaavat vuoret ovat vain noin kilometrin korkuisia, mutta kanjonit vuorten välissä tarjoavat upeita maisemia. Vuorilla saimme hieman makua Australian kaakkoisosia vaivaavasta kuumuudesta, sillä lämpötila oli 35 asteen tienoilla. Tulipaloja emme nähneet, mutta Sydneyn ympäristössä haisi silloin tällöin savu.

Australialaiset ovat aivan mahtavia nimeämään paikkoja. Blue Mountainsin nimi tulee siitä, että vuoret näyttävät sinisiltä. Vuorten pisin kanjoni on nimeltään ”Mega Long Canyon”. Maailman suurimman valliriutan nimi taas on ”Great Barrier Reef” ja Australian keskellä sijaitsevan kuuluisan kiven nimi on Uluru, joka tarkoittaa suurta kiveä.

Viimeisenä päivänä Sydneyssä kävimme purjehtimassa Americas Cup -kilpailuun osallistuneella veneellä jo aiemmin tapaamamme Hollyn kanssa. Sydneyn auringossa 23-metrisen purjeveneen kannella auringonpaisteessa ei kaduttanut, että olemme täällä emmekä koti-Suomessa. Päästyämme maihin kävimme vielä tutustumassa Australian kuuluisimpaan rantaan Bondi Beachiin. Tiesimme, että ranta on aina täynnä ihmisiä, mutta lauantai-iltapäivän ihmispaljous yllätti silti.

Sydneyn neljän miljoonan asukkaan metropoli tuntui mahtavalta paikalta. Merenrantakaupunki on täynnä hienoja nähtävyyksiä, puistoja ja toinen toistaan kiehtovampia kaupunginosia. Aussit vaikuttivat myös ihmisinä todella helposti lähestyttäviltä, joten maasta jäi todella hyvä maku. Taru Sormusten Herrasta -maisemat kuitenkin kutsuivat, joten Australia piti jättää hetkeksi.

Uuteen-Seelantiin päästyämme hyppäsimme vuokra-autoon ja lähdimme ajamaan Christchurcista etelään. Ajoimme suoraan Oamarun kaupunkiin, jonka ykkösnähtävyytenä ovat kaupungin rannoilla majailevat pingviinit. Sinipingviinejä istui laiturilla monta tuhatta, mutta toisella rannalla näimme myös isomman ja sympaattisemman, erittäin harvinaisen Keltasilmäpingviinin.

Toisena päivänä ajoimme maisemareittiä pitkin takaisin Christchurciin ja saimme esimakua maan maisemista. Ajoimme suoraan kaupungin ohi Lytteltonin pieneen satamakaupunkiin, jossa majapaikkamme sijaitsi. Sannan Satu-tädin kaverit Sue ja Ken suostuivat ottamaan meidät farmilleen yöksi. Jälleen kerran paljon kiitoksia Sadulle Englantiin! Farmilta sijaitsi upealla paikalla korkealla rinteessä, ja sieltä avautui näköala kaupunkiin, satamaan sekä niemen toisella puolella oleville kukkuloille. Maatilalla pääsimme käsiksi myös paikalliseen menoon syöttämällä lampaita ja vuohia. Kenin mukaan maassa on tällä hetkellä noin 40 miljoonaa lammasta. Se tarkoittaa noin kymmentä per asukas.

Nukuttuamme yön lähdimme Suen kanssa luolaretkelle. Vuorten välistä tullut puro painui maan alle 560 metriä pitkään sysimustaan luolaan. Syvimmillään vyötärölle ylettynyt vesi ja taskulamppujen valokeilat täydellisessä pimeydessä tekivät tunnin vaelluksesta unohtumattoman kokemuksen.

Kierrämme Uuden-Seelannin saaret Kiwi Experience -nimisen firman busseilla. Varasimme bussipassin, joka kiertää eteläsaaren ja menee pohjoissaaren halki Aucklandiin. Olemme nyt ensimmäisellä osuudella Christchurcista Kaikouran kaupunkiin, johon saavumme tunnin päästä. Koko matka saarilla kestää lähes kolme viikkoa.

Tasmaninmeren yllä, Qantasin koneessa, 8.2.2009 klo 11.21 gmt +10

Sydney oli tajuttoman hieno paikka! Jopa niin hieno että pidensimme suunniteltua aikaamme kaupungissa vuorokaudella. Tietenkään emme tehneet sitä tahallaan, vaan myöhästyimme hieman Queenstownin lentokoneesta. Määritelmä ”hieman” tarkoittaa tässä kohtaa noin 22 tuntia.

Saavuimme tänä aamuna Sydneyn lentokentälle seitsemän jälkeen ja ihmettelimme hieman, koska lentoamme ei näkynyt taululla. Kyselyjen jälkeen eräs terävämpi nainen huomasi lentomme lähteneen jo eilen, eikä Queenstowniin lähtenyt yhtään lentoa tämän päivän aikana. Pienten säätöjen jälkeen pääsimme jonottamaan täyteen buukattuun Christchurchin koneeseen, joka lähtisi puolentoista tunnin kuluttua. Tiskillä nainen sanoi, että jos emme mahdu tähän koneeseen, olemme pulassa.. Emme ikinä saaneet tietää mitä se tarkoittaa, sillä reilun tunnin odottelun jälkeen kuulimme, että mahdumme koneeseen. Voin kertoa, että helpotus oli melkoinen! Koko homma taisi kaiken lisäksi ilman minkäänlaisia lisämaksuja. Kiitos Qantasille, osoitti jälleen olevansa mahtava lentoyhtiö.

Mutta mitäs teimmekään Sydneyssä.. Toisena päivänä menimme syömään aamiaista koalien kanssa Sydney Wild Life Worldiin. Buffet-aamiainen tarjoiltiin koalien häkkien keskellä, ja saimme mennä kutittamaan pörröisiä otuksia. Aamiaisen jälkeen osallistuimme ilmaiselle kävelykierrokselle. Nuori kundi johdatti parinkymmenen turistin joukon kaupungin perusnähtävyyksille ja kertoi niistä mielenkiintoisia tarinoita. Loistava tapa tutustua kaupunkiin, eikä maksanutkaan kuin tippien verran, joten niin halvalla pääsee kuin kehtaa. Samanlaisia ilmaiskiertueita järjestetään kuulemma monissa Euroopan kaupungeissa, joten kannattaa tsekata etukäteen jos lähtee matkailemaan.

Kierroksen jälkeen lähdimme Manly Beachille, jonka kuulimme olevan kaupungin paras ranta. Sydneyssa on todella toimivat ja halvat lautat, jotka kuljettavat ihmisiä ympäri kaupunkia. Mandylle menevällä lautalla näkee kutakuinkin koko kaupungin mereltä, joten turisteille lautta toimii myös erittäin halpana risteilynä.

Seuraavana päivänä lähdimme käymään kävelykiertueen oppaan mainostamalla Paddy’s Marketilla. Iso tori sijaitsee Chinatownissa ostoskeskuksen alla. Markkinoilta saa lähes mitä tahansa, joten Guatemalan muistot tulivat mieleen ihmisvilinässä. Markkinoilta otimme junan satamaan ja kävimme katselemassa maisemia Harbour Bridgella.

Sillalta lähdimme kävelemään hostellille, ja matkalla näimme meren rannalle rakennetun suuren katsomon. Kyseessä oli ulkoilmaelokuvateatteri! Nopeasti totesimme ettei meitä vielä väsytäkään, ja lähdimme kyselemään lippujen hintoja ja saatavuutta. Ennakkoliput oli myyty loppuun kaikkiin näytöksiin ja kyseisen illan leffaan ”Frost/Nixon” oli porukka ollut jonottamassa lippuja kolme tuntia aiemmin. Se ei meitä haitannut, sillä muutama lippu löytyi jostain ja pääsimme sisään. Lisäksi hinnat olivat vain melkein Suomen normaalileffan verran. Valkokangas oli meressä ja takana näkyi Sydneyn pilvenpiirtäjät, oopperatalo ja Harbour Bridge. Ei heti tule mieleen upeampaa paikkaa katsoa leffaa, tylsissä kohdissa pystyi katselemaan maisemia…

Nyt aletaan laskeutua, pitää vissiin laittaa kone piiloon. Jatketaan Uudessa-Seelannissa.

Great Aussie Backpackers, Sydney, Australia 1.2.2009 klo 21.43 gmt +10

Sydney vaikuttaa aivan mahtavalta paikalta! Kaupungissa on kiva tunnelma, ihmiset ovat leppoisia ja aurinko paistaa. Täällä tullaan viihtymään!

Kymmenen ja puolen tunnin lentomatka sujui hilpeissä tunnelmissa. Koska edellisellä lennolla San Franciscosta Honoluluun viinit maksoivat kuusi dollaria kappale (emmekä siksi juoneet yhden yhtä lasillista), täytyi ottaa vahinko takaisin. Juomat eivät nimittäin maksaneet mitään. Tuomas päätti jo kentällä, ettei tällä lennolla olla kuivin suin, joten minun ei auttanut muu kuin noudattaa hyvää ideaa, istuimmehan vierekkäin.

Sydneyn kentältä oli superhelppo matkata junalla reppureissaajien tukikohtaan, Kings Crossille. Täällä on hostelleja vierivieressä. Löysimme kivan mestan, heitimme rinkat huoneeseemme ja lähdimme Kallion Helsinginkatua muistuttavalle Darlinghurst Roadille nauttimaan kuumuudesta.

Tänään kävimme sushilla ystäväni Julian (kiitti Hulia!) vaihtarikaverin Hollyn kanssa ja saimme loistavia vinkkejä tuleviksi päiviksi. Lounaalta jatkoimme Chinatowniin, kipaisimme leffassa katsomassa Valkyrien ja kävelimme pitkin kaupunkia. Huomenna on aikainen herätys, sillä menemme aamiaiselle koalien kanssa! En malta odottaa!

Onneksi saimme hostellista sanaston, jonka avulla meidän pitäisi selvitä keskusteluista paikallisten kanssa. Tässä pari esimerkkiä Aussie lingosta (Australian slangista):

Ace = excellent, very good
Arvo = afternoon
Bloke = man, guy
Bloody oath! = That’s certainly true!
Bonza = great
Heaps = a lot
Sheila = a woman

Hostelling International Waikiki, Oahu, Havaiji, USA, 31.1.2009 klo 23.00 gmt -10

Bruce Willis yrittää juuri saada Tony Halmetta ja kavereita kiinni hostellin telkkarihuoneessa. Die Hard 3 siis menossa. Tykkään jenkkien tv-kanavista, sillä niitä löytyy niin paljon että jostain tulee aina hyvää katsottavaa. Viimeinen ilta Havaijilla menossa, lento Honolulusta Sydneyyn lähtee huomenna sunnuntaina 10.15. Olemme perillä maanantaina iltakuudelta, joten menetämme lennon aikana kevyet 32 tuntia.

Olemme olleet Havaijilla kuusi päivää. Täällä on sen verran kallista, että olemme siirtäneet kaikki kalliimmat aktiviteetit tulevaan Aasian kiertueeseen ja ottaneet hyvinkin rennosti. Pysyimme koko viikon Oahun saarella, jossa asuu 75% Havaijin asukkaista. Täällä sijaitsee myös pääkaupunki Honolulu ja Waikiki, josta löytyy saaren halvimmat hostellit. Waikiki on täynnä pilvenpiirtäjähotelleja ja turisteja, joten tuntuu kuin Kanariansaarilla olisi. Havaiji olisi uskomattoman hieno paikka mikäli hinnat vain olisivat halvempia. Pienellä budjetilla saarille ei kannata lomailemaan tulla, mutta jos rahaa riittää niin paratiisi on löytynyt.

Alkuviikko oli pilvinen ja muutaman kerran jopa satoi, joten emme paljon makoilleet rannalla. Kävimme kävelemässä Waikikin vieressä olevalle Diamond Head -tulivuoren kraaterin huipulle. Puolen tunnin nousun aikana näimme noin tuhat turistia, joten kävely ei ollut erityisen hieno kokemus verrattuna esimerkiksi Guatemalan vuorelle kiipeämiseen.

Kävimme myös tutustumassa Pearl Harborin sotilastukikohtaan. Paikka oli täynnä erilaisia muistoesineitä ja nähtävyyksiä Japanin yllätyshyökkäyksestä satamaan. Mikä parasta, paikka oli suurimmalta osin ilmainen. Jos tulette tänne niin menkää ihmeessä käymään. Sataman jälkeen kävimme Honolulun keskustassa ja Chinatownissa, joissa ei suurempien Jenkkikaupunkien jälkeen ollut enää paljoa nähtävää.

Havaijin suosituin snorklauspaikka Hanauma Bay oli hieman erilainen elämys kuin aiemmat rannat, joissa olemme käyneet katselemassa korallia. Rannalle päästäkseen tarvitsee katsoa video, jossa kerrotaan Jenkkityyliin vaaroista ja siitä miten korallia pitää suojella. Salmessa käy noin miljoona turistia vuodessa, joten korallin ja kalojen suojelun ymmärtää. Jos olisimme tulleet tänne ensin, olisi snorklaus varmasti ollut mahtavaa. Ikävä kyllä Roatániin verrattuna snorklaus oli täysin mitätöntä, sillä koralli oli tylsän väristä ja näkyvyys huono.

Aioimme myös vuokrata auton, mutta hinnat nähtyämme päätimme jättää vuokraukset muualle. Hostellimme entinen johtaja tekee rentoja kiertoajeluja saarella, joten mekin hyppäsimme mukaan pikkubussiin. Katselimme Lostin (sarja kuvataan tällä saarella) maisemia, kävimme sademetsässä, ananasplantaasilla ja rannoilla heittelemässä jenkkifutista. Loistava päivä, saimme saaresta varmasti enemmän irti kuin olisimme omatoimisella ajelulla saaneet.

Kolme faktaa Havaijista:

1. Havaiji koostuu reilusta sadasta saaresta, jotka ovat syntyneet yhdessä paikassa. Saaret liikkuvat länteen 9 cm vuodessa ja tällä hetkellä Big Island eli Hawaii, jonka mukaan saariryhmä on nimetty, on paikassa jossa saaret syntyvät. Uusi saari on jo kasvamassa, mutta se on vielä kilometrin merenpinnan alla. Alle 500 000 vuoden päästä se tulee pinnalle.

2. Jokainen ananas täytyy istuttaa maahan yksitellen. Istutuksen jälkeen kestää 18 kuukautta siihen, että hedelmä on kypsä. Koska kasvatus vaatii paljon miestyövoimaa, lähes kaikki ananasviljelmät siirrettiin pois Havaijilta muutama vuosi sitten.

3. Paikalliset eivät lukitse autoja saarilla. Autovarkaudet ovat todella yleisiä, joten ikkunoita ei rikota jos ovet ovat auki.

Bonusfakta. Saariryhmän nimi on Hawaii, koska Hawaii-saaren kuningas valloitti saaret ennen länsimaalaisten tuloa.

Bonusfakta 2. Nykyään suurin osa ananaksista kasvatetaan Filippiineillä.

Bonusfakta 3. Kun Kapteeni Cook löysi saaret, paikallisia eli saarella noin miljoona. Sadassa vuodessa länsimaisten tautien jälkeen alkuperäisiä oli jäljellä reilu 40 000.

Bonusfakta 3B. Nykyään vain seitsemällä (kai) saarella asutaan, loput saaret ovat rauhoitettuja.

Bruce Willis on tappanut melkein kaikki pahikset, joten taitaa olla aika mennä nukkumaan.