maanantai 26. tammikuuta 2009
Tyynen valtameren yllä, American Airlinesin koneessa 25.1.2009 klo 11.25 gmt -8
Väli-Amerikan jälkeen Californian hienoudet ja nähtävyydet olivat oikein hauskaa vaihtelua. Los Angeles oli uskomattoman suuri, näimme muutamassa päivässä vain pienen osan kaupungista. Pakkohan sinne joskus on vielä palata ja tutustua kaupunkiin syvemmin. Highway 1:n maisemat olivat upeita ja vaihtelevia, joten pari päivää tienpäällä ja pikkukaupungeissa meni kuin siivillä. San Franciscoon on matkaa Los Angelesista vain suurin piirtein saman verran kuin Helsingistä Ouluun, mutta sumuinen kaupunki vaikutti aivan eri maailmalta kuin aurinkoinen LA.
Saavuimme San Franciscoon torstaiaamuna. Ensimmäinen päivä meni ihastellen kaupungin lukuisia nähtävyyksiä. Kaupunkiin on suunniteltu 49 mailin maisemareitti, joten mekin lähdimme tutustumaan kaupungin eri osiin seuraamalla kyseisiä kylttejä. Kaupungin tajuttoman jyrkät kadut tekivät ajamisesta todella hauskaa, ja vaihtelevat alueet tarjosivat jatkuvasti uutta katseltavaa. Golden Gate -sillalle saavuttuamme huomasimme, ettemme ole ainoita turisteja kaupungissa; varmasti yli sata japanilaista piiritti meidät kameroineen sillan vieressä.
San Francisco on siitä outo Jenkkikaupunki, että oma auto ei ole aivan pakollinen liikkumisväline. Keskustaan päästyämme huomasimme, että julkinen liikenne on varmasti pidemmän päälle parempi ratkaisu. Parkkeeraus ydinkeskustassa maksoi parhaimmillaan vaivaiset 30 dollaria per kerta. Siksi päätimme, että tutustumme keskustaan tarkemmin vasta menopelin palauttamisen jälkeen.
Ensimmäisen päivän jälkeen tuntui, että olemme nähneet lähes koko kaupungin nähtävyydet, niin paljon ajoimme ristiin rastiin kaupungin eri osia. Toisena päivänä suuntasimmekin Golden Gaten yli toiselle puolelle lahtea, Muir Woodsin kansallispuistoon. Puistosta löytyy satoja punapuita, jotka voivat parhaimmillaan kasvaa yli sadan metrin korkuisiksi. Sumuisessa, aavemaisessa metsässä puita katsellessa ei oikein voinut tajuta, että puolen tunnin ajomatkan päässä on lähes miljoonan asukkaan metropoli.
Matkalla takaisin kaupunkiin pysähdyimme vielä Sausaliton kaupunkiin lahden toiselle puolelle. Kaupungista näkyy upeasti San Franciscon keskusta pilvenpiirtäjineen. Tai siis pitäisi näkyä. Me näimme merta ja sumua. Hylkeet sentään tulivat moikkaamaan meitä rannalle ja itse pikkukaupunki oli erittäin kaunis, joten stoppi oli vaivan arvoinen.
Päästyämme takaisin kaupunkiin tiesimme, että joudumme jättämään jäähyväiset rakkaalle ystävällemme. Kahdeksan päivän ajan tavaroitamme kantanut ja koko ajan hyvin palvellut Pontiac G6 piti palauttaa kaupungin keskustan parkkihalliin. Yli 1300 kilometriä yhteisiä muistoja takanamme oli pakko miettiä surullisena jälleen niitä hetkiä, kun rinkkoja oikeasti pitää kantaa, eikä vain heittää kamoja takaluukkuun.
Lauantaina menimme vierailemaan legendaarisessa Alcatrazin vankilassa. Parituntinen saarella oli erittäin mielenkiintoinen, ja illalla oli pakko katsoa Clint Eastwoodin tähdittämä Pako Alcatrazista. Leffaa oli hieman outoa katsoa, kun olimme itse kävelleet kaikissa paikoissa juuri muutamaa tuntia aiemmin.
Kolme päivää San Franciscon talvessa oli outo kokemus. Miten kukaan voi viihtyä paikassa, jossa on päivällä alle 15 astetta lämmintä? Havaijilla luulisi olevan lämpimämpää.
perjantai 23. tammikuuta 2009
Americas Best Value Inn, Santa Cruz, California, USA 21.1.2009 klo 18.00 gmt -8
Vierailimme myös tien toisella puolella Lacmassa eli Los Angeles County Museum of Artissa, jossa oli esillä upea Vanity Fair -valokuvanäyttely. Näyttelyyn oli koottu lehdessä julkaistuja kuvia vuodesta 1913 lähtien tähän päivään saakka. Erityisesti suosikkivalokuvaajani Annie Leibowitz loisti muotokuvillaan.
Kävimme kävelemässä Walk Of Famella Hollywoodissa. Oscar-palkintojen jakopaikkana tunnetun Kodak-teatterin edusta pursusi ihmisistä. Elokuvasankareiksi, laulajiksi ja näyttelijöiksi pukeutuneet katutaiteilijat viihdyttivät turisteja parhaansa mukaan ja tekivät varmasti hyvän saldon: samaan kuvaan Batmanin, Elviksen tai Jedin kanssa pääsi tyrkkäämällä seteleitä viihdyttäjien kouraan. Kiva duuni!
Keskellä kirkasta päivää saimme tuntumaa myös aitoon suurkaupungin menoon: ensin näimme noin kymmenen poliisiautoa edessämme tiellä. Vähän matkan päässä poliiseja liikkui portin luona, jonka päälle oli ripustettu valkoisia lakanoita estämään näkyvyyttä. Ajoimme portin vierelle, pysähdyimme liikennevaloihin ja kappas! Tuuli heilutti lakanoita niin, että näimme portin toisella puolella maassa makaavan ruumiin! Se oli peitetty lakanalla jalkoja lukuun ottamatta. Huh!
Auringon laskettua suuntasimme Santa Monican mainiolle kävelykadulle. Useat musisoijat viihdyttivät sunnuntai-illasta nauttivia ihmisiä. Kävimme ihailemassa vielä useista elokuvista tutuksi tullutta Santa Monican laituria, jossa on huvipuisto. Mestassa on kuvattu muun muassa Forrest Gumpia ja Iron Mania.
Kello oli jo melkein yhdeksän, kun vihdoin kaarroimme Iczelin, Lannyn ja Joshuan pihaan. Kolmikko saapui tuntia myöhemmin San Franciscon -reissultaan väsyneinä, joten painelimme kaikki nopeasti nukkumaan.
Maanantai oli Martin Luther King Juniorin muistopäivä ja pyhäpäivä. Olimme jälleen liikkeessä koko päivän ja näimme paljon. Down Townissa kuljimme Ilman johtolankaa -kuvausten ohi ja ihailimme pilvenpiirtäjiä niin maan tasalta kuin korkeuksistakin. Lounastimme China Townissa ja saimme aivan älyttömän määrän ruokaa, söimme itsemme täyteen ja annoimme loput kodittomalle miehelle. Universal Cityssa hengitimme samaa ilmaa elokuvatähtien kanssa. Ihana päivä!
Eilisaamuna heräsimme varhain katsomaan Obaman virkaanastujaisia. Hyvästelimme Iczelin, Joshuan sekä Lannyn. Pysähdyimme vielä ennen LA:sta lähtöä Getty Centerissa, joka on upea museo moottoriteiden vieressä. Museo sijaitsee kukkulan päällä ja sieltä näkee näkee koko Los Angelesin.
Museon jälkeen lähdimme ajelemaan kohti San Franciscoa. Maisemat ykköstiellä olivat henkeäsalpaavat. Oikealla puolella oli kohtisuoraan kohoavat kalliot ja vasemmalla pudotus mereen. Olin mielelläni kartanlukijana koko matkan San Luis Obispoon, jossa yövyimme.
Tänä aamuna jatkoimme matkaa pannareiden ja kahvien jälkeen. Pientä sadetta oli ilmassa, mutta sehän ei meitä haitannut. Molemmille tuli elävästi mieleen syksy 2006 Irlannissa, jossa maisemat olivat komeita ja sää suloisen sateinen. Kaikille taustoja tuntemattomille tiedoksi, että tapasimme toisemme kaksi ja puoli vuotta sitten opiskelijavaihdossa Dublinissa.
Muutama tunti sitten saavuimme Santa Cruziin. Huomenna matkataan vikat 84 kilometriä San Franciscoon. Kartanlukijan homma on raskasta, nukahdan just nyt.
torstai 22. tammikuuta 2009
Ocean Lodge, Santa Monica, Los Angeles, California, USA 18.1.2009 klo 8.20 gmt -8
Alkushokki rikkaassa länsimaassa oli Väli-Amerikan jälkeen melkoinen. Kaikkialla on puhdasta, ihmisillä on hienot vaatteet ja joka puolella on paljon sääntöjä ja rajoituksia. Hetki sitten hieman etelämpänä lapset myivät koruja kadulla saadakseen ruokaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni tuntui epäreilulta, että länsimaissa on näin hyvä elintaso. Onneksi Sanna auttoi parhaansa mukaan Väli-Amerikkaa ostamalla joka toiselta myyjältä uuden korun.
Shokki jatkui kun tajusimme, että siisteyden kustannuksella myös hinnat moninkertaistuivat. Löysimme lopulta paikalliseen tasoon nähden melko halvan motellin korttelin päästä Santa Monican rannalta. Onneksi euro on vahva suhteessa dollariin, muuten tuhlaisimme päivässä sen mitä Guatemalassa olisi mennyt kuukaudessa.
Päästyämme hotelliin laitoimme meilin Antiguassa tapaamillemme losangelesilaisille. Pian tuli vastaus, että yksi heistä, Iczel, on menossa illalla Hollywoodiin opiskelijabileisiin ja olemme tervetulleita mukaan. Nainen haki meidät hotelliltamme ja esitteli meille öistä Los Angelesia matkalla bileisiin. Iczelin serkku oli varannut meille pöydän ravintolan parhaalta paikalta, joten ilta meni hyvinvoivia ja kauniita ihmisiä katsellessa. Bileiden jälkeen kävimme vielä ajelemassa kaupungilla. Näimme öisen kiertoajelun aikana paikallisen opastuksella asioita, joita emme olisi itse osanneet edes etsiä. Melko hieno aloitus enkelten kaupungin vierailulle!
Eilisaamuna lähdimme tutustumaan Baywatchin maisemiin Santa Monican rannalle. Ranta on varmaan sata metriä leveä – en ole nähnyt lähellekään yhtä suurta hiekkarantaa missään muualla. Lauantain kunniaksi ranta oli täynnä lenkkeileviä, rullaluistelevia ja pyöräileviä perheitä. Rannalla myös joogattiin. Kävelimme parin kilometrin päähän Venice Beachille, joka oli Santa Monicaan verrattuna aivan toisenlainen maailma. Taiteilijat maalasivat tauluja, hipit soittivat kitaraa ja ennustajat ennustivat korteillaan rantabulevardilla.
Iltapäivällä hyppäsimme jälleen autoon ja lähdimme tekemään Hollywoodin, Beverly Hillsin ja lähialueiden kiertoajelua päivänvalossa. Hienostokaupunginosien jälkeen suuntasimme kukkuloille metsästämään Hollywood-kylttiä. Pienten harharetkien jälkeen löysimme lopulta näköalapaikat kyseiselle kyltille ja saimme otettua turistikuvat. Kyltiltä jatkoimme legendaariselle Mulholland Drivelle katselemaan maisemia ja auringonlaskua. Pieni tie kiemurtelee vuoristossa ja tarjoaa upeat näköalat Los Angelesiin.
Mulhollandilta suuntasimme syömään juutalaisravintolaan Iczelin, hänen poikansa Joshuan ja miesystävänsä Lannyn kanssa. Mukana oli myös Lannyn sisko perheineen, joiden luo menimme kahville illallisen jälkeen. Hyvästeltyämme porukan hyppäsimme autoon, ja juuri kun olimme lähdössä, juoksi Iczel autollemme. Hän ehdotti, että viettäisimme yöt sunnuntaista tiistaihin heidän luonaan Valleyssa, parinkymmenen minuutin moottoritieajomatkan päässä keskustasta! Kieltäydyimme ensin, mutta Iczelin vakuuteltua sen olevan täysin okei, päätimme ottaa tarjouksen vastaan. Iczel, Lanny ja Joshua olivat lähdössä sunnuntaiaamuna päiväksi San Franciscoon katsomaan Lannyn poikia, joten lähdimme saman tien katsomaan heidän kotiaan ja hakemaan vara-avaimet. Onpa hienoa huomata, miten ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä maailmasta löytyy. Yhden yhteisen bussimatkan, kahvittelun ja illallisen jälkeen Iczel ja Lanny olivat valmiita majoittamaan meidät kotiinsa.
perjantai 16. tammikuuta 2009
Hotel Tazumal House, San Salvador, El Salvador
15.1.2009 klo 22.10 gmt -6
Tervehdys San Salvadorista! Täällä sitä vaan pakkaillaan ja yritetään henkisesti irrottautua Väli-Amerikasta. Ollaan reissattu lähes kuusi viikkoa todella mielenkiintoisissa maissa. Meksiko, Guatemala, Honduras ja El Salvador ovat tarjonneet virkistävän mahdollisuuden olla kaukana länsimaalaisesta kulttuurista. Samalla ne ovat muistuttaneet siitä, miten hyvin omat asiat ovat. Hökkelikyliä on ollut silmänkantamattomiin. Lukuisat lapset ovat myyneet kadulla purkkaa, hedelmiä ja mitä milloinkin. Kokonaisia perheitä on tuijottanut asvaltin juurelta silmiin käsi ojossa. Silmät ovat kostuneet säännöllisin väliajoin. Toisaalta täällä olemme myös törmänneet kikattaviin inkkarilapsiin, henkeäsalpaaviin maisemiin ja uskomattoman mukaviin ihmisiin.
Matka Roatánilta San Salvadoriin sujui joutuisasti. Pysähdyimme yöksi Tegucigalpaan ja jatkoimme sieltä heti aamulla kohti El Salvadoria. Kiitos loistavien unenlahjojeni, nukuin bussimatkan Tegucigalpasta perille saakka lähes kokonaan. Saavuimme San Salvadoriin tiistaina iltapäivällä. Lonely Planet vinkkasi kaupungin parhaan pienen budjetin hotellin olevan Hotel Tazumal House. Tänne siis päädyimme.
Ensimmäinen yö oli hivenen levoton. Olin unohtanut laittaa illalla korvatulpat korviin, joten heräsin aamuyöllä kello 3.45 koirien haukuntaan. Meteli oli aivan mieletön, joten siihen heräsi Tuomaskin. Mies tosin käänsi vain kylkeä ja nukahti uudelleen – minä valvoin kolme tuntia! Liekö sitten syytä edellispäivän nukkumisella bussissa.. Mutta onneksi netti toimi. Tai ehkäpä juuri sen vuoksi mua ei enää nukuttanut. Seitsemältä Tuomas havahtui hereille ja käski laittamaan silmät kiinni ja pään tyynyyn. Tottelin ja nukuin vielä pari tuntia.
San Salvador on selvästi Amerikkalaisin paikka missä olemme reissun aikana käyneet. Kaupunki on täynnä Burger Kingeja, Mc Donaldseja ja muita Jenkkiketjuja. Kaupungista löytyy myös Väli-Amerikan suurin ostoskeskus.
Päivisin olemme tehneet pitkiä kävelylenkkejä kaupungilla. Tänään kävelimme Tuomaksen kännykän askelmittarin mukaan noin 17 kilometriä kuumuudessa. Täällä liikenne on ihan mieletön eikä jalankulkijoilla ole mitään sijaa. Onneksi kauppakeskuksissa on viileää eikä siellä ole autoja.
Kauppakeskuksissa on myös leffateattereita. Kävimme eilen katsomassa Jim Carreyn komedian Yes Man. Leffateatterissa riitti kännykkään puhuvia, taputtavia ja kippurassa nauravia paikallisia. Tänään kävimme katsomassa Keanu Reevesin tieteisjännärin The Day the Earth Stood Still ja olimme salissa aivan kahdestaan! Mikä rauha! Eilinen leffa maksoi kaksi dollaria, koska sattumalta oli tarjouspäivä.
Huomenna lennämme Los Angelesiin, nappaamme kentältä vuokra-auton ja ajamme San Franciscoon. Mutta nyt nukkumaan, öitä!
keskiviikko 14. tammikuuta 2009
Galaxy Wave, Karibianmeri, Honduras
12.1.2009 klo 7.37 gmt -6
Kävimme sukelluskurssin jälkeen vielä kahdella sukelluksella. Ensin otimme normaalin ”fun diven”, jossa kävimme koralliriutalla. Peruskurssin jälkeen saa sukeltaa 18 metrin syvyyteen. Jos haluaa sukeltaa syvemmälle, pitää käydä jatkokurssi, joka koostuu viidestä ”adventure divesta”. Nämä viisi sukellusta sisältävät erilaisia teemoja, kuten navigoinnin, syvyyssukelluksen ja valokuvauksen. Sukellukset voi tehdä eri paikoissa, joten me suoritimme syvyyssukelluksen Roatánilla. Sukelsimme 33 metrin syvyyteen (virallisissa papereissa 30 metriin, koska se on sallittu raja) katsomaan massiivista hylkyä. Alun perin noin 70 metriä pitkä ”El Aguila” -niminen laiva upposi viereisen Utila-saaren edustalle, josta se siirrettiin vuonna 1998 nykyiseen paikkaan Roatánin eteen koralliriutan viereen. Hylky siirrettiin, koska sukeltajien kiinnostus hylkyjä kohtaan oli kasvussa.
Hylky oli aivan mahtava! Sukelsimme laivan päästä päähän ja kävimme katselemassa vanhoja hyttejä ja sisuksia. Ruostuneen teräslaivan pinnalle oli jo muodostunut vähän koralliakin, ja meri yritti pikkuhiljaa hävittää laivaa näkymättömiin. Näimme myös hylyn lähellä asuvia juovahammasahvenia, jotka nimestään huolimatta eivät olleet ihan suomalaisen ahvenen kokoisia. Noin puolitoistametriset kalat tuijottivat meitä mulkosilmillään, kun tulimme sukeltelemaan heidän kotiinsa.
Kävimme eilen tutustumassa yhteen Roatánin nähtävyyksistä eli perhostarhaan. Seitsemän dollarin sisäänpääsyllä näki noin 20 perhosta. Onneksi paikassa oli myös paljon erilaisia lintuja, joten raha ei mennyt aivan hukkaan. En pysty kuitenkaan suosittelemaan kyseistä nähtävyyttä.
Lautta alkaa olla pian perillä La Ceibassa, josta täytyy yrittää löytää oikea bussi maan pääkaupunkiin. Matka kestää jälleen reilut kuusi tuntia, joten tänään tulee hyvin levättyä sukellusten jälkeen.
Jos tulette Väli-Amerikkaan, käykää Roatánilla. Ja sukeltakaa. Jos ette tule Väli-Amerikkaan niin menkää silti sukeltamaan.
lauantai 10. tammikuuta 2009
Mariposa Lodge, West End, Roatán, Honduras
9.1.2009 klo 19.50 gmt -6
Yöt West Endissä ovat olleet melko äänekkäitä, joten nukkumiseen ei ole ehtinyt kyllästyä. Kukot aloittavat huutonsa noin kello kolmelta. Ainakin yksi kukko tulee yleensä suoraan ikkunamme alle viimeistään kuudelta. Myös ulvova koira on tehnyt öistämme mielenkiintoisempia, joten korvatulpille on todella ollut käyttöä.
Pari iltaa sitten söimme intialaista ruokaa brittiläisestä katukeittiöstä hiekkarannalla ja katsoimme Rollareiden keikkaa screeneltä. Perusilta siis. Grillin hullu brittiomistaja juoksi ympäriinsä ja heilui musiikin tahdissa, joten tunnelma oli kohdallaan.
Eilen kävimme reilun kolmen kilometrin päässä Sandy Beachilla snorklaamassa. Noin kilometrin pituisella hiekkarannalla oli ainoastaan muutama lapsi leikkimässä, muuten ranta oli täysin autio. Taitaa olla turistikausi ohi. Löysimme yhden auki olevan ravintolan, jossa tarjoilija ihmetteli, kuinka jaksoimme kävellä koko kolmen kilometrin matkan West Endistä. Ei vissiin ole kävely paikallisten ykkösharrastus. Korallit olivat Sandy Beachillakin hienoja, mutteivät pärjänneet lähellekään West Bayn vastaaviin.
Tänä aamuna lähdimme tutustumaan Roatániin vähän tarkemmin vuokraamamme skootterin kera. Keltaisen vauhtihirmun kanssa kaikki saaren nähtävyydet olivat ulottuvillamme.
Kyselin vuokraajalta saaren nopeusrajoituksista, vastaukseksi sain pienen hymyn saattelema tietää, ettei sellaisia ole asetettu.
Suuntasimme ensin Coxen Holeen, saaren suurimpaan kaupunkiin. Paikka oli, kuten hotellimme omistaja kertoi, melko kaamea. Pienessä keskustassa ei näkynyt yhtään hienoa taloa, kävelykatua tai muuta nähtävää. Kaupungissa on Karibianmeren risteilijöiden satama, ja eräs laiva olikin rantautuneena saapuessamme paikalle. Turistien rahoja havittelemassa oli noin sadan kaupittelijan joukko, joten me päätimme jatkaa matkaamme heti itään päin.
Muutaman rantakohteen sekä saaren uskomattoman hienojen maisemien jälkeen saavuimme päivän päätavoitteeseemme eli iguanafarmille. Farmilla asuu noin 4000 liskoa, joista suurimmat ovat häntineen yli parimetrisiä. Tulimme paikalle keskipäivällä eli ruoka-aikaan, joten sadat liskot olivat kokoontuneet pihalle odottamaan sapuskaa. Alkuun vähän jännitti kävellä dinosaurusten näköisten olioiden keskellä. Mutta nähtyämme että kanatkin juoksevat edestakaisin liskojen seassa, se ei enää tuntunut niin pahalta asialta.
Farmin jälkeen kävimme syömässä ravintolassa nimeltä ”The View”. Maisemat olivat mahtavat. Syömisen jälkeen kävimme vielä uimassa majapaikkamme omistajan mainostamassa ”eläkeläisten lomaparatiisissa”. Upeilla hiekkarannoilla ei ollut ristin sielua, joten sininen laguuni oli kokonaan käytössämme.
Lomaparatiisilta käännyimme takaisin länteen ja kotiin päin. Kävimme vielä snorklaamassa tutulla rannalla naapurikaupunki West Bayssa. Korallit ja kalat ovat vain niin hienoja, että pelkästään niiden takia kannattaa saman tien varata lento Suomesta tänne.
Hienoutena saaren liikenteessä oli nopeusrajoitusten puuttumisen lisäksi myös liikennemerkkien puuttuminen. Koko sadan kilometrin reissumme aikana näimme vain parikymmentä merkkiä. Yksisuuntaista katuakaan ei Coxen Holessa viitsitty merkitä, mutta vastaan tullut taksi ystävällisesti kertoi meidän ajavan väärään suuntaan. Kätevää.
torstai 8. tammikuuta 2009
Mariposa Lodge, West End, Roatán, Honduras
7.1.2009 klo 17.27 gmt -6
Vuodenvaihde Antiguassa oli näkemisen arvoinen. Kaupunki oli tupaten täynnä ihmisiä, ja joka puolella paukkuivat papatit ja taivaalla viuhuivat raketit. Kaupungin keskuskävelykadulla oli paljon tapahtumia, joten mekin päätimme mennä sinne hieman ennen vuoden vaihtumista. Koko katu oli yhtä ihmismassaa, ja lopulta saimme ängettyä itsemme kadun reunalle siten, että näimme vuodenvaihtumisseremoniat ilotulituksineen. Kaupungin järjestämä ilotulitus maksoi varmaan sadan paikallisen vuosipalkan verran, mutta pitäähän turisteille tarjota viihdettä.
Vuoden 2009 ensimmäisenä päivänä Sanna kävi vielä ihastelemassa (kolmannen kerran) sitä keltaista laukkua, mutta se ei enää ollutkaan niin ”ihana”. Laukku jäi siis ostamatta, ehkä matkan varrelta löytyy parempia. Todistimme siis demokratian toimivuuden, sillä blogimme äänestyksen mukaan laukku olisi pitänyt ostaa. Kiitos kuitenkin kaikille äänestäneille.
Antiguasta lähdimme vuoden toisena päivänä Hondurasiin La Ceiban kaupunkiin Karibianmeren rannalle. Bussi starttasi kello 6.30, ja perillä La Ceibassa olimme kello 21.30. Ei siis tarvinnut paljoa miettiä päivän tekemisiä. Olimme varanneet kaupungista majapaikan valmiiksi, koska tiesimme tulevamme paikalle myöhään. Hostellille päästyämme se oli tietysti täynnä, eikä varauksestamme ollut tietoakaan, vaikka siitä oli sovittu sähköpostitse. No, onneksi löysimme toisen paikan ihan vierestä, emmekä joutuneet nukkumaan ulkona.
Vietettyämme yhden yön La Ceibassa, otimme lautan Roatánin paratiisisaarelle 50 kilometrin päähän rannikosta. Suuntasimme saarella West End -nimiseen kylään, johon lähes kaikki reppureissaajat saarella matkaavat. Kylän pääkatu, (käytännössä ainoa katu) on noin kahden auton levyinen kuoppainen hiekkatie. Katu kiemurtelee aivan hiekkarannan tuntumassa ja sen ympäriltä löytyy lukematon määrä erilaisia sukelluskauppoja, ravintoloita ja majapaikkoja.
Löysimme aluksi vain melko kalliita hotelleja, joten sijoituimme yhdeksi yöksi sellaiseen. Toiseksi yöksi pääsimme aivan mahtavaan paikkaan nimeltä Mariposa Lodge. Saimme huoneen siististä mökistä, jossa on kolme huonetta, yhteiskeittiö ja kylppäri. Järjestelmä on todella hyvä, sillä yhteisessä keittiössä tulee väkisin tutustuttua reissaajiin. Tähän asti kaikki ovat lisäksi olleet todella mukavia, ja Facebook-kaverit sen kun lisääntyy.
Roatánin ainoa huono puoli on lähes Suomen tasolla olevat hinnat. Väli-Amerikan mantereen hintoihin tottuneena ne vaikuttavat hirvittäviltä, joten olemme syöneet ulkona vain yhden kerran. Ilman omaa keittiötä saarella ei pysty halvalla elämään.
Saarelta löytyy yhdet maailman parhaista sukellus- ja snorklausvesistä, ja sukelluskurssit ovat ehkä maailman halvimpia. Teimme tiukan yhteenlaskun ja huomasimme, että kyseinen yhdistelmä kuulostaa erittäin hyvältä. Niinpä suoritimme Open Water Diver -kurssin, jonka jälkeen voimme myöhemmin matkalla mennä sukeltamaan lähes kaikissa paikoissa joihin eksymme.
Olimme kuulleet, että opetuksen taso ei ole täällä Suomen tasolla, joten kiersimme muutamassa eri sukellusliikkeessä haistelemassa ilmapiiriä. Kolmas paikka (Lonely Planetin suosittelema) oli nimeltään Pura Vida, jossa puhuimme kanadalaissukeltaja Davidin kanssa. Mies on opettanut sukellusta yli viisi vuotta ja hänellä on takana yli 700 sukellusta, joten uskoimme hänen taitoihinsa. Lisäksi hinta oli halvempi kuin missään muualla, $250 per tyyppi.
Siitä alkoi kolmen päivän tiukka kurssi, joka sisälsi neljä sukellusta koralliriutan lomassa rannan edustalla. Ensimmäinen sukellus meni vielä ihmetellessä uutta elementtiä, mutta sen jälkeen pystyi jo paremmin tutkailemaan ympäristöä. Sadat ”akvaariokalat”, upeat korallit ja muutamat kilpikonnat olivat aivan uskomattomia! Sääli ettemme omista vedessä toimivaa kameraa, vaan joudumme tyytymään vain pinnalla otettuihin sukelluskuviin. Voi olla, että myöhemmin tällä reissulla vuokraamme veden alla toimivan kameran, mutta ehkä ensin on parempi opetella vielä sukellusta ilman isoa vekotinta käsissämme. David oli aivan loistava opettaja, ja uskokaa tai älkää, me molemmat läpäisimme kurssin. En kyllä tiedä, onko kukaan saanut kyseiseltä kurssilta hylättyä.
Tänään oli ensimmäinen päivä saarella ilman aikatauluja. Kävelimme hieman alle viiden kilometrin päässä sijaitsevaan West Bayhin. Verrattuna West Endiin paikka näytti Kanariansaarten tyyliseltä turistirysältä. Todella pitkän hiekkarannan edestä löytyy saaren parhaat snorklauspaikat. Paikoittain veden pinnalle ulottuvat korallit olivat lähes yhtä hienoja pinnalta katseltuna kuin sukelluksissa. Onneksi toimme omat maskit mukanamme, en malta odottaa seuraavaa kertaa.
Aioimme alun perin olla Roatanilla vain sukelluskurssin ajan, mutta täällä olemme vihdoin tajunneet, mitä sana ”paratiisisaari” tarkoittaa. Niinpä päätimme jäädä tänne ensi viikon alkuun asti, sitten täytyy lähteä metsästämään lentoa Los Angelesiin.
Tänään illalla menemme katsomaan Rolling Stonesia! Livenä! Eräs baari näyttää bändin Jenkkien keikan rannalla screeneltä. Kirjoitellaan taas pian. Toivottavasti vähän nopeammin kuin tällä kertaa.