Chitwanin kansallispuisto oli mahtava paikka. Sarvikuonoja, kauriita, riikinkukkoja, krokotiileja, norsuja ja norsuvauvoja sekä kaunista luontoa riitti silmänkantamattomiin. Oli todellakin oikea valinta viettää Annapurnalla trekkaamisen jälkeiset päivät kansallispuiston kauneudessa.
Ja mahtui Chitwanin-visiitille jännitystäkin. Lähdimme heti ensimmäisenä päivänä elefanttiajelulle. Istuimme metrien korkeudessa reippaan norsumme selässä, ja perässä tuli viisi samanlaista otusta turistit taakkanaan. Alku meni hyvin; näimme kaksi kaunista kaurista ja viisi komeaa sarvikuonoa, joista yksi oli vielä ihan lapsi. Kyseiset sarvikuonot ovat yksiä maailman harvinaisimmista eläimistä, mutta Chitwanissa niitä on jäljellä muutama sata kappaletta.
Sitten saavuimme joelle, jossa norsujen oli tarkoitus juoda ja vilvoitella. Norsu toisensa jälkeen asteli matalahkoon jokeen, ja me turistit pysyimme elefanttien selässä. Joka norsun selässä oli viisi ihmistä, joista yksi oli norsun ohjaaja.
Yhtäkkiä yksi ohjaajista oli kumossa joessa, ja elefantti talloi häntä suurilla jaloillaan. Hetkeä aikaisemmin olimme ihmetelleet saman ohjaajan kovia otteita norsuaan kohtaan ja lisäksi hän taiteili seisten norsun pään päällä. Aina kun mies yritti luikerrella norsulta pakoon, talloi norsu häntä. Turistit tuijottivat tilannetta kauhuissaan, norsujen ohjaajat rupesivat huutamaan ja eläimet ääntelehtimään kovaäänisesti. Näyttää aika pahalta kun yli neljän tonnin painoinen norsu astuu ihmisen päälle.
Pitkiltä tuntuneiden sekuntien jälkeen tallojanorsu rauhoittui ja mies lähti ajelehtimaan virran mukana. Hän sai kammettua itsensä rantaan, jossa istui pitkän tovin pää käsien välissä, ilmeisesti täysin shokissa. Jonkun ajan kuluttua paikalle tuli jeeppi, jolla mies ei suinkaan lähtenyt sairaalaan, vaan johon tallojanorsun selässä olleet turistit menivät. Haavoittunut mies autettiin takaisin norsunsa selkään, jonne hän meni makaamaan jalkaansa pidellen. Elefanttimme ohjaaja selitti, että vain fantin oma ohjaaja voi ohjata sitä, mikä kuulosti kyllä vähän oudolta. Sen vuoksi haavoittuneen miehen täytyi tyytyä hitaampaan sairaalakuljetukseen.
Palattuamme kansallispuistosta takaisin ihmisten ilmoille, oli meitä vastassa koko kylä. Sana onnettomuudesta oli kiirinyt, ja kaikkien piti päästä todistamaan saapumistamme. Seuraavana päivänä kuulimme hotellimme (nätti ja siisti Hotel Rainforest) oppaalta, että norsun tarkoituksena oli tappaa mies, ja se olisi sen tehnytkin elleivät muut norsut olisi huudoillaan vaatineet tallojanorsua lopettamaan. Mies oli vielä seuraavana päivänä sairaalassa. Ruhjeita oli tullut, mutta ei ilmeisesti mitään hengenvaarallista.
Myöhemmin kansallispuistossa kävimme joella kanoottiajelulla krokotiilien kanssa (näimme yhden pienen). Sitten menimme norsujen kasvatuskeskukseen, jossa näimme Nepalin ensimmäiset muutaman kuukauden ikäiset elefanttikaksoset sekä neljä päivää sitten syntyneen pienokaisen. Kävimme myös kylvettämässä hotellimme norsua joessa. Ison eläimen kanssa joessa uiskentelu oli varmasti ihmisten ja eläimen lempipuuhaa.
Kahden Chitwanin yön jälkeen alkoi matka Intiaan. Olimme ostaneet Katmandusta eräältä matkatoimistolta paketin, joka sisälsi trekkauksen Annapurnalla, Chitwanin majoituksen ja huvitukset sekä kaikki matkat Katmandusta Varanasiin Intiaan. Chitwanissa hyppäsimme aamulla bussiin, jolla pääsimme viiden tunnin köröttelyn jälkeen rajakaupunki Sunauliin. Siellä odottelimme muutamia tunteja ja saimme Katmandun matkatoimiston kanssa samaan ketjuun kuuluneelta toimistolta kuitin, jolla Intian puolella oli tarkoitus saada liput ja ohjaus oikeaan Varanasin bussiin. Rajan ylitys meni sujuvasti, mutta sittenhän ne vaikeudet alkoivat.
Löysimme mielestämme oikean miehen, joka vei meidät toimistoonsa bussilippuja hakemaan. Toimistossa kuulimme, että kyseistä bussia ei sinä päivänä menekään Varanasiin. Ainoana vaihtoehtona oli kuulemma express-bussi, josta joutuisimme maksamaan lisähintaa. Vaadimme ja vaadimme oikeaa bussia, mutta miehet pysyivät tarinassaan: meidän bussia ei sinä päivänä menisi. Meillä ei heidän mukaansa ollut muuta vaihtoehtoa kuin hypätä express-bussiin ja maksaa rupioita välistä. He ohjasivat meidät kämäseen bussiin, ja vaativat express-lisän lisäksi maksua vielä rinkoista ja repuistakin. Taistelimme vastaan, mutta koska kukaan paikallinen ei tuntunut puhuvan englantia, tai ainakaan uskaltanut meitä auttaa vahvistamalla sitä, joutuvatko hekin maksamaan isoista matkatavaroista, ei meidän auttanut muu kuin maksaa. Takaisin Nepaliin emme enää pystyneet palaamaan, ja soitto matkatoimistoon olisi maksanut maltaita.
Intialaiset ovat hermostuvaa väkeä, meinasin nimittäin saada turpiini siinä selkkauksessa, sillä en vain pystynyt olemaan hiljaa. Loppuvaiheessa luovutin, sillä Tuomas vaati minua pitämään suuni kiinni. Häviötä tuli alle 15 euroa, mikä ei ole summa eikä mikään ottaen huomioon viime kuukausien rahanmenon. Olisi voinut myös käydä kamalammin: meidät olisi voitu vaikka ryöstää. Ryöstöiltä olemme onneksi tällä reissulla selvinneet. Kop, kop vaan.
Yhdentoista tunnin matkustamisen jälkeen, kello viisi aamulla, saavuimme vihdoin Varanasiin. Vaikka penkit olivatkin surkeat eikä jaloilla ollut kunnon tilaa, oli bussimatka aika helppo. Nukkuakin pystyimme aina pieniä pätkiä. Tässä reissatessa on tottunut huonoihin matkustusasentoihin monet kerrat, kuin myös saastaisiin vessoihin, huijaaviin ihmisiin ja siihen, että on puoli vuorokautta ihan läpimärkä hiestä. Varmasti kehuimmekin reissun alkuvaiheessa Väli-Amerikan busseja, mutta kehutaan nyt vielä: Väli-Amerikassa yöbussit olivat aivan mainioita. Tilaa oli, penkin sai käännettyä hyvään asentoon ja tietkin olivat tasaisia. Siellä kannattaa ehdottomasti matkustaa bussilla.
Nyt olemme supersiistissä Surya-hotellissa ja rupeamme nukkumaan. Kello soi puolen päivän aikaan, jolloin aiomme pulahtaa hotellin uima-altaaseen. Sitten on aika lähteä tutustumaan ehkä maailman vanhimpaan kaupunkiin, johon niin monet taivaltavat viimeisiksi elinhetkikseen. Hindut uskovat, että mikäli kuolee tietyllä alueella Varanasissa, pääsee taivaaseen. Kaupungissa poltetaan yötä päivää näitä ruumiita, ja sen me aiomme todistaa täällä ollessamme.